Espanjan perinteisen joululoton El Gordon arvonta järjestettiin maanantaina Madridin kuninkaallisessa teatterissa. Päävoiton voittanutta numeroa 13 437 saatiin odottaa ennätyspitkään, sillä se ilmestyi vasta arvonnan toiseksi viimeiseen tauluun.
Yhteensä arvonnassa jaettiin palkintoja yli kahden miljardin euron edestä. Neljän miljoonan arvoisen pääpalkinnon El Gordon voittonumero myytiin yhdeksässä kaupungissa.
Kokonainen arpalippu maksaa 200 euroa ja sen kymmenys, joka on tavallisin myyty arpa, 20 euroa. Jos arvalle osuu voitto, se jaetaan samassa suhteessa. Arvonnan valtavan suosion vuoksi arvonnassa käytettävät 100 000 lottonumeroa on painettu lukuisiin eri sarjoihin, joten samat numerot toistuvat eri arvoissa.
Lottopallot on arvonnassa sijoitettu kahteen suureen rumpuun, joista toisessa on 100 000 numeroitua palloa ja toisessa 1 807 palloa, joissa ovat eri voittoluokat. Molemmista rummuista putoaa pallo yhtä aikaa, kunnes kaikki voittoluokat on käyty lävitse.
Laulavat lapset arpovat voittonumerot
San Idelfonson koulun oppilaat laulavat numerot ja voittoluokat yksitoikkoisella sävelellä. Arvontaa voi seurata suorana televisiosta, radiosta ja useiden tiedotusvälineiden verkkosivuilta. Arvontalähetys kestää useita tunteja.
Sadat ihmiset myös jonottavat tunteja päästäkseen seuraamaan arvontaa kuninkaallisen teatterin katsomossa. Arvontaa teatterissa seuraavat ovat usein pukeutuneet erilaisiin asuihin.
– Olen toiveikas. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun arvontaan, meillä on kolme kymmenystä ja olemme täällä. Toivottavasti meillä on aloittelijan onnea, sanoi arvontaa teatterissa seurannut Francisco Javier Garcia.
Yhteensä lähes 25 miljoonaa voittoluokkaa
Pääpalkinnon lisäksi arvonnassa jaettiin useita muitakin voittoja. Toisen palkinnon voittanut sai 1,25 miljoonaa euroa ja kolmannen palkinnon 500 000 euroa. Lisäksi jaettiin useita pienempiä palkintoja. Tuhannen euron La Pedrea -voittoja jaettiin yhteensä lähes kaksi tuhatta kappaletta. Lisäksi arvat, joissa oli tietty määrä samoja numeroita voittavien lukujen kanssa, saivat pienempiä voittoja. Yhteensä eri voittoluokkia on lähes 25 miljoonaa.
Synkästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta lukuisat espanjalaiset ostivat arpalippuja tänäkin vuonna. Unelmat siitä, mitä voittorahoilla voisi tehdä, ovat yhä melko tavallisia.
– Jos voitan, haluaisin lähteä matkalle mieheni ja lasteni kanssa, myös kuninkaallisessa teatterissa paikalla ollut Carmen Suarez sanoi.
Arvonta järjestetään joka vuosi joulukuun 22. päivä. Arpalippuja myydään tuhansissa virallisissa lottokioskeissa ja tavallisissa kioskeissa ympäri Espanjaa.
El Gordo on palkintorahoilla mitattuna maailman suurin. Se on myös toiseksi pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty lottoarvonta. Ensimmäisen kerran arvonta järjestettiin vuonna 1812.