Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kuka tahansa voi pelastaa ihmishengen – toimi näin hätätilanteessa

Ensihoitopäällikön mukaan pelko siitä, että toisen ihmisen hengen pelastamisesta voisi joutua itse pulaan, on turha. Esimerkiksi kokemattoman elvyttäjän ei tarvitse pelätä aiheuttavansa autettavalle haittaa. Päinvastoin elvytysyritys voi parhaimmillaan pelastaa ihmisen hengen.

Ihminen näppäilee hätänumeroa puhelimeensa.
Kuva: Hanna Lumme / Yle
  • Hanna Lumme

Vuosittain kymmeniä ihmisiä menehtyy siksi, etteivät he saa oikeanlaista ensiapua, sanoo ensihoitopäällikkö Markku Heikkilä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

Hänen mukaansa ihmiset eivät uskalla tai osaa auttaa. Auttamattomuutta saatetaan perustella itselle esimerkiksi sillä, ettei ole käynyt ensiapukurssia, Heikkilä pohtii.

– Ihmisten pitäisi osata ainakin käyttää kännykkää. Selvittää, tarvitseeko ihminen apua ja luottaa siihen, että 112:sta neuvotaan esimerkiksi hätäensiapua, jolla ihmishenkiä pelastetaan.

Heikkilä on opettanut ensiapua 30 vuotta. Hän kertoo tavallisilla ihmisillä olevan yllättävän paljon ennakkoluuloja ja vääriä kuvitelmia toisen ihmisen auttamisesta.

– Esimerkiksi tapaturmissa kuolee ihmisiä turhaan siksi, että hengitystiet eivät ole auki. Ihmisen pää on asennossa, jossa ei voi hengittää. On tyypillistä, että ihmiset kuvittelevat, ettei onnettomuustilanteessa saa koskea potilaaseen, koska tälle voi tulla rankavamma. Se on illuusiota, Heikkilä sanoo ja jatkaa:

– Rankavammaa ei voi aiheuttaa ihmistä käsittelemällä. Elämä voidaan kuitenkin pelastaa korjaamalla pään asentoa. Jos ihminen ei hengitä, hän kuolee aina.

Auttamisvelvollisuuden laiminlyöminen on rikos

Elottoman ihmisen auttamisessa on vain voitettavaa.

– Siinä ei ole mitään hävittävää. On mahdollisuus parantaa ihmisen selviämismahdollisuuksia, Markku Heikkilä korostaa.

On tyypillistä, että ihmiset kuvittelevat, ettei onnettomuustilanteessa saa koskea potilaaseen, koska tälle voi tulla rankavamma. Se on illuusiota.

Markku Heikkilä

Auttamatta jättämistä saatetaan myös perustella sillä, että aikuinen mies ei voi auttaa teinityttöä tai lasta, koska pelkää leimautuvansa pedofiiliksi.

Ensihoitopäällikön mielestä tällaiset pelot kuulostavat aiheettomilta, kun kyse on normaalista auttamisesta.

– Suomessa juridiikan mukaan auttamisvelvollisuus on jokaisella eikä se katso ikää tai sukupuolta. Jos laiminlyö auttamisvelvollisuuden, se on rikos.

Heikkilä huomauttaa, että heitteillejättötapauksia käsitellään tämän tästä oikeusasteissa.

– Sen sijaan en tiedä yhtään tapausta, jossa ihminen olisi Suomessa joutunut pulaan autettuaan toista. Ulkomailla tilanne on toinen.

Tervehdi, herättele ja soita tarvittaessa apua

Koska kanssaihmisen auttaminen on velvollisuus, ensihoitopäällikkö kertoo yksinkertaiset ohjeet sen varalle, miten toimia, jos näkee mahdollisesti apua tarvitsevan ihmisen.

Ensin voit lähestyä ihmistä ja tervehtiä tätä. Kysy, tarvitseeko hän apua. Voit tiedustella, onko hänellä ollut aiemmin terveysvaivoja ja miten häntä on silloin hoidettu.

– Jos aiemmin on tarvittu lääkäriä, on todennäköistä, että lääkäriä tarvitaan silläkin kerralla. Silloin kannattaa soittaa hätänumeroon.

Jos ihminen ei vastaa puhutteluun, häntä voi tönäistä kevyesti jalkaan tai vaikka olkapäähän ja katsoa, onko hän hereillä. Jos ihminen ei havahdu pienellä ravistelullakaan, on syytä soittaa hätänumeroon välittömästi.

– Silloin ihminen voi olla hengenvaarassa, ensihoitopäällikkö Markku Heikkilä sanoo.

Jos ihminen ei havahdu, avulla voi olla jo kiire

Saako vieraaseen ihmiseen koskea tätä auttaakseen, jos tämä vaikkapa makaa maassa? Heikkilän mielestä vastaus on yksiselitteinen. Saa ja pitää.

Liittynee nykyiseen maailmankatsomukseen, että epäillään auttamisesta tulevan kielteisiä seurauksia itselle.

Markku Heikkilä

– Kun soittaa hätänumeroon, soittajaa pyydetään selvittämään, hengittääkö autettava normaalisti. Hätäkeskus neuvoo, mitä tehdään, jotta tämä elintärkeä asia saadaan selville. Ei auttajan tarvitse miettiä, miltä se näyttää ulospäin, tekee vain kuten neuvotaan.

Heikkilä huomauttaa, että elottoman ihmisen elvytyksen voi myös aloittaa omin päin, mutta tarvittavaa tukea ja toimintaohjeita saa aina hätäkeskuksesta.

– Ja jos autettavaa ei saa itse hereille, se on aina peruste soittaa 112:een.

Pitkän linjan ensiapukouluttajasta tuntuu uskomattomalta, että ihmiset pelkäävät oman nahkansa puolesta, vaikka toisella ihmisellä olisi hätä.

– Liittynee nykyiseen maailmankatsomukseen, että epäillään auttamisesta tulevan kielteisiä seurauksia itselle. Osoittaa myös nyky-yhteiskuntaan kuuluvaa välinpitämättömyyttä, jos kävellään vain ihmisen ohi. Ohikulkija saattaa ajatella, että onpa tuo toinen mystisessä paikassa ja asennossa, että hänellä ei ole kaikki nyt kunnossa. Silti nostetaan kaulukset pystyyn, kävellään pois ja ajatellaan, ettei tämä kuulu minulle.