Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Äänekosken sellutehtaalla paloi – terveydelle vaarallista savua

Metsä Fibren Äänekosken tehtaalla syttyi aamulla tulipalo. Palo aiheutti voimakasta savunmuodostusta.

Kuvakaappaus Metsä Fibren Äänekosken tehtaan nettikamerasta.
Tulipalo näkyy Metsä Fibren nettikamerassa. Kuva: Yle
  • Antti Seppälä

Metsä Fibren Äänekosken tehtaan välppähuoneen kattorakenteet syttyivät tuleen aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Ilmeisesti sähkölaitteista alkanut palo näkyi Metsä Fibren nettikameroissa.

Savunmuodostus väheni aamupäivän kuluessa kun sammutustyöt edistyivät. Kello yhdentoista aikaan savua ei enää juuri tullut.

Pelastuslaitos sai palon rajatuksi niin, että se ei uhannut alueen muita rakennuksia.

Palon vaikutukset tehtaan tuotantoon jäänevät pieniksi.

Alueelle annettiin  vaaratiedote, jonka mukaan palon muodostama savu voi olla terveydelle vaarallista. Savu kulki idän suuntaan Hiskinmäen, Pakokankaan ja Rotkolan suuntaan. Vaaratiedote peruttiin hieman ennen puolta päivää.