Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Hämeenlinnan ykköspoliitikkojen sitkeä vihanpito jatkuu

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) on lähettänyt julkisen anteeksipyynnön Lulu Ranteelle (ps.) ja valtuutetuille. Anteeksipyyntö sisältää kuitenkin myös rajun syytöksen, joka merkitsee sitä, että rauhaa ei kaupungin ykköspoliitikkojen välille rakenneta.

Mies seisoo.
Iisakki Kiemunki pyytää anteeksi, mutta syyttää yhä Lulu Rannetta kaupungin maineen pilaamisesta. Kuva: Hannu Harhama / Yle
  • Antti Ruonaniemi

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, sosiaalidemokraattien Iisakki Kiemungin anteeksipyyntö liittyy Kanta-Hämeen käräjäoikeuden keskiviikkona antamaan tuomioon, jossa Kiemunki tuomittiin sakkoon yksityiselämää loukkaavasta tiedon välittämisestä.

Kiemunki oli lähettänyt Hämeenlinnan valtuutetuille sähköpostissa Lulu Rannetta koskevan elatusaputuomion, jossa näkyivät lasten henkilötiedot.

Kiemunki kirjoittaa, että oli hänen toimintansa laitonta tai ei, olisi hänen tullut mustata lasten henkilötiedot. Hän kirjoittaa edelleen, että lasten henkilötiedoilla ei ollut tekemistä hänen ja Ranteen riita-asiassa eikä kritiikkiä ollut suunnattu lapsiin.

Anteeksipyyntö jatkuu rajulla syytteellä

Anteeksipyyntönsä lopussa Kiemunki kuitenkin korostaa, että hän on Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa aiemmin olleen arvostelun takana edelleen. Hän kirjoittaa, että Kari Ilkkala (ps.) ja Lulu Ranne ovat suunnitelmallisesti, valheellisesti ja häikäilemättömästi pyrkineet likaamaan kaupungin mainetta omaa poliittista etua ajaessaan.

Kiemunki viittaa Kaupunkiuutisissa 1.10.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän moitti kovin sanoin Lulu Rannetta moraalittomaksi ja sanoi Ranteen antaneen väärää tietoa oikeuskäsittelyssä. Kanta-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi keskiviikkona tästä asiasta nostetun kunnianloukkaussyytteen.

Anteeksipyyntö on lapsellinen

Oikeusriidan toinen osapuoli, Hämeenlinnan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Lulu Ranne pitää Kiemungin anteeksipyyntöä lapsellisena sen jälkeen, kun Kiemunki on lyönyt häntä ja hänen perhettään puolitoista vuotta.

Lulu Ranne puhuu valtuustosalissa
Lulu Ranne kiistää pyrkineensä vahingoittamaan kaupungin mainetta. Kuva: Hämeenlinnan kaupunki

Ranne kiistää jyrkästi pyrkineensä vahingoittamaan kaupungin mainetta. Hän korostaa, että epäkohtien esilletuominen ei ole maineen pilaamista.

Sen sijaan Kiemunki itse on Ranteen mukaan syyllinen Hämeenlinnan maineen pilaamiseen. Valtuutetuille tänä aamuna lähettämässään kirjeessä Lulu Ranne kirjoittaa, että Hämeenlinna on Suomen ensimmäinen Unicefin lapsiystävällinen kunta. Kaupungin ykköspoliitikko sai tuomion nimenomaan lasten ja perheen yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä.

Ranne korostaa asian vakavuutta ja toivoo valtuuston käsittelevän asiaa.

Yhdestä asiasta molemmat riidan osapuolet ovat sentään samaa mieltä. Hämeenlinnan maine on vahingoittunut.