Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Uusi teoria: Kuu syntyi taivaallisen pommituksen tuloksena

Vallitsevan teorian mukaan Kuu olisi syntynyt yhden protoplaneetan törmättyä Maahan. Uusi tutkimus esittää, että törmäyksiä olisi ollut enemmän.

Protoplaneettojen törmäys
Taiteilijan näkemys protoplaneettojen törmäykestä. Kuva: AOP
  • Ilpo Pajunen

Maan uskollisen kiertolaisen, Kuun, on vallitsevan teorian mukaan oletettu syntyneen massivisen törmäyksen seurauksena pian Maan syntymisen jälkeen noin 4,3 miljardia vuotta sitten.

Tuolloin Marsin kokoluokkaa oleva protoplaneetta Theia olisi törmännyt Maahan. Kolarin tuloksena Maata kiertävälle radalle olisi päätynyt paljon materiaalia, joka vähitellen olisi kerääntynyt kasaan ja muodostanut Kuun.

Israelilaisessa Weizmann Institute of Sciencessa tehty tutkimus haastaa kuitenkin tämän näkemyksen. Instituutin tutkijoiden mukaan Kuu olisikin muodostunut useiden isojen törmäysten seurauksena.

Tutkimus on julkaistu Nature Geosciencessä.

Maalla oli jopa kymmeniä kuita?

Weizmannin tutkijat katsovat, että heidän tekemänsä matemaattiset simulaatiot puhuvat useiden suurten törmäysten teorian puolesta. Laskelmien mukaan Kuun materiaalien muodostuminen edellyttäisi ainakin noin 20 suurta törmäystä.

Asteroiditörmäysten seurauksena Maan ympärille olisi syntynyt kiekko, joka olisi ajan myötä synnyttänyt jopa ison joukon pienempiä kuita. Myöhemmin nämä kuut olisivat joko yhdistyneet, syöksyneet päin Maata tai sinkoutuneet kauemmas avaruuteen.

Tutkimusta johtanut tohtori Raluca Rufu uskoo usean törmäyksen teoriaan, koska se selittää hänen mielestään luontevammin Kuun muodostumisen.

– Aurinkokunnan lapsuudessa törmäyksiä sattui yhtenään, ja siksi on luonnollisempaa, että useat sellaiset johtivat Kuun muodostumiseen yhden tietyn törmäämisen sijaan, sanoo Rufu Business Insider -lehden haastattelussa.

Useat törmäykset selittävät Kuun koostumusta

Uusi tutkimus selittää myös sen ongelman, miksi Kuu näyttäisi muodostuneen samankaltaisesta materiaalista kuin Maa. Yhden ison törmäyksen teorian luulisi merkitsevän, että Kuu olisi sekoitus Maan ja törmääjän, kenties Theian, ainesosista.

Rufun mukaan Kuun koostumuksessa ei näkyisi yksittäisten törmäyksien jättämiä kemiallisia jälkiä, jos törmäyksiä on riittävän monta.

Tutkimus kuvailee aurinkokunnan alkuaikoja, jolloin erilaisia suuria kappaleita törmäili yhtenään toisiinsa. Siksi onkin luultavaa, että sama kehitysprosessi on tapahtunut muillakin kiviplaneetoilla ja kuilla.

Rufun mukaan törmäysten jälkiä näkyykin muilla planeetoilla. Naapuriplaneettamme Venus poikkeaa Merkuriuksen lailla säännöstä, koska niillä ei ole ensimmäistäkään kuuta.

– Tutkimus osoittaa, että kuita voi syntyä yleisesti, ja siksi kuiden puuttuminen Venuksen ympäriltä synnyttää kiinnostavan jatkokysymyksen siitä, kuinka planeetat voivat joskus menettää kuunsa.

 Weizmann Institute of Science on tehnyt animaation Kuun synnystä. Se ja instituutin tiedote löytyvät täältä.

Korjaus klo 14.30: Venuksen ohella myöskään Merkuriuksella ei ole kuita.