Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Koirien ensiapukurssit kiinnostavat omistajia – pikainen apu voi pelastaa eläimen hengen

Eläinlääkärin mukaan tärkein taito on pysyä rauhallisena. Jokaisella koiranomistajalla olisi hyvä olla ensiapupakkaus myös koiralle.

Ivi-koira on eläinfysioterapeutti Jenni Laaksosen hoidettavana.
Kuva: Riikka Porttila/ Yle
  • Jenni Mehtonen

Ihmisten kiinnostus koiran hyvinvointia ja sairauden hoitoa kohtaan on kasvanut koirien määrän ja koiraharrastuksen lisääntymisen myötä. Pitkien välimatkojen takaa hoitoon pääsy voi kestää ja oikeanlainen ensiapu on silloin tärkeää koiran selviytymisen kannalta.

Kemin seura- ja palveluskoirakerho järjesti koirien ensiapukurssin, jolle otti osaa kymmeniä kiinnostuneita koiranomistajia. Kurssilla luennoinut eläinlääkäri Hanna Välitalo sanoo, että vaikka ihmisten kiinnostus koirien hyvinvointiin on kasvanut, osalla on vielä puutteita taidoissaan.

– Koiranomistajia on hirveän monenlaisia, toiset ovat todella päteviä, mutta sitten on myös niitä, joilla on tiedoissaan puutteita, Välitalo sanoo.

Koirille ensiapukursseja järjestävät pääasiassa yhdistykset sekä eläinlääkäriklinikat.

Mitä ensiaputaitoja koiranomistajien olisi hyvä osata?

– Ihan perus haavanhoito sekä tietää yleisimmät koiralle myrkylliset asiat, Välitalo luettelee.

Rauhallisena pysyminen ja maalaisjärki auttavat pitkälle

Ensiapukurssilla kurssilaiset saivat opastusta myös koiran elvyttämiseen sekä tukehtumistilanteisiin.

Välitalon mukaan hädän hetkellä tärkeintä on pysyä rauhallisena.

– Elvytystilanteita tulee vastaan aika harvoin. Se, että pysyy rauhallisena, pitää pään kylmänä ja miettii ihan maalaisjärjellä, on koiranomistajan perustaito.

– Monissa tilanteissa omistaja voi pelastaa koiran hengen ja vaikka välimatkat olisivat pitkät, niin yleensä eläinlääkärin saa puhelimella kiinni. Sieltä saa usein apuja, että miten kannattaa toimia, Välitalo muistuttaa.

Aina edes lääkäri ei pysty auttamaan pahoin loukkaantunutta koiraa.

– Jos on sellainen tilanne, että kyse on minuuteista, niin silloin eläinlääkärin vastaanotollakaan ei ole mitään tehtävissä. Valitettavasti koirilla ensihoito ei ole niin pitkällä kuin ihmisillä.

Koira eläinlääkärissä.
Kuva: Mikko Koski / Yle

Vakavia tilanteita ovat esimerkiksi isot traumat, joita syntyy, kun koira jää auton alle sekä isot haavat ja äkilliset sairaskohtaukset.

– Enemmänhän sitä tietysti näkee äkillisen sairauden aiheuttamia kohtauksia. Voi olla sydänperäisiä vaivoja tai hengitystievaikeuksia, jolloin olisi tosi tärkeää päästä nopeasti vastaanotolle.

Välitalon mukaan maakunnissa eläinpäivystyksen tehohoito ei välttämättä ole samaa tasoa kuin Etelä-Suomen eläinsairaaloissa.

– Siinä mielessä päivystys ei vertaudu ihmisten tehohoitoon.

Koira kannattaa oksettaa vetyperoksidilla

Ihmiset tietävät nykyisin koirille myrkylliset elintarvikkeet aiempaa paremmin.

– Kyllä niistä paljon soitellaan ja kysellään. Ihmiset tiedostavat tavallisimmat aineet ihan hyvin, Välitalo kertoo.

– Suklaa on tyypillisimpiä, sitten erilaiset lääkkeet ovat aika yleisiä ja ksylitoli on yksi sellainen, josta aika paljon kysellään.

Koirien ensiaputarvikkeita.
Kuva: Jenni Mehtonen/Yle

Välitalo neuvoo, että tarvittaessa koira kannattaa oksettaa vetyperoksidilla.

– Vetyperoksidilla kotioksetus on turvallisinta, suolalla menee helposti ojasta allikkoon. Jos koira ei oksennakaan suolaa, kuten monesti käy suolalla oksetettaessa, niin silloin toisen myrkytyksen päälle voi tulla vielä suolamyrkytys.

Eläinlääkäri voi oksettaa koiran turvallisesti lääkkeillä.

– Jos pääsee eläinlääkäriin kohtuullisessa ajassa, niin kannattaa ilman muuta mennä.