KAJAANI Kainuun ammattiopiston Seppälän opetusmaatilan navetassa kuuluu mylvintää vain harvakseltaan. Sen sijaan lähes kuusikymmenpäinen itäsuomenkarjalauma tuijottaa vieraita herkeämättä. Jos kyyttö pääsee kyllin lähelle, se pyrkii nuolaisemaan uteliaasti kameraa, ihmistä tai mitä tahansa turvanmitan etäisyydellä.
Karjamestari Arto Mäkeläinen nojaa karsinan reunaan ja yrittää kertoa karjasta, mutta yksi lehmistä työntää sitkeästi päätään Mäkeläisen kylkeen ja vaatii rapsutusta. Ja sitä se myös saa.
Leppoisia kyyttöjä katsellessa on vaikea kuvitella, että kesylehmän villi esi-isä on ollut mylvivä ja vaarallinen alkuhärkä, joka laidunsi aikanaan hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-idässä. Nykyvaltioita ajatellen hedelmällinen puolikuu ulottuu Egyptin Niilin laaksosta Välimeren itäiselle rannikolle aina Persianlahdelle asti, ja kulkee Israelin, Libanonin ja läntisen Syyrian läpi jatkuen Iraniin ja lopulta Irakiin (Spiegel).
– Alkuhärkä on ollut laajalle levinnyt eläin. Sitä on ollut Euroopassa, ihan Virossa asti, mutta ilmeisesti ei koskaan Suomessa, kertoo Luonnonvarakeskuksen akatemiatutkija, Turun yliopiston dosentti ja arkeo-osteologi Auli Bläuer.
Alkuhärkiä alettiin kesyttää maatalouden alkaessa kehittyä Lähi-idässä noin kymmenisen tuhatta vuotta sitten. Geenitiedon perusteella tiedetään, että alkuhärkiä kesytettiin ylipäätään melko pieni määrä. Alkupopulaatio, josta nykyiset naudat ovat peräisin, on siis ollut harvalukuinen.
Pikku hiljaa omien lehmärotujemme esivanhemmat vaelsivat ihmisten mukana kohti Eurooppaa ja pohjoista. Kaikki maailman kesynaudat, kuten myös omatkin alkuperäisrotumme – kyyttö, lapinlehmä ja länsisuomenkarja – ovat Bläuerin mukaan polveutuneet alun perin idästä.
– Nykynautamme ovat nimenomaan pääasiassa Lähi-idän alkuhärkien jälkeläisiä. Se näkyy niiden geeniperimässä, Bläuer kertoo.
Mikä jätti maidot ruukkuun?
Suomalaisten alkuperäisrotujen ja Lähi-idän alkuhärän välillä on toki tuhansia vuosia kehitystä, eikä esimerkiksi kyyttö ole samannäköinen tai -kokoinen kuin sen esivanhempi. Suomeen tullessa Lähi-idästä lähteneet nautapopulaatiot oli jo ehditty kesyttää ihmisten käyttöön sopiviksi.
Oma alkuperäiskarjamme on siten lähemmin historiallisesti tarkasteltuna niiden kesynautojen jälkeläisiä, joita kasvatettiin Suomessa jo kauan sitten, ja jotka olivat sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin.
Karjamestari Mäkeläinen pitää kyyttöä hyvin omapäisenä otuksena.
– Onhan näissä vähän Jukolan veljesten suomalaista sisua, kun ne ovat tällaisia takkutukkia, ja aika jääräpäisiä halutessaan, Mäkeläinen toteaa navetassa karjan ympäröimänä.
Itäsuomenkarjaa kutsutaan kansanomaisesti kyytöksi, vaikka kyyttö-termi viittaa oikeammin väritykseen, jossa lehmällä on ruskeat kyljet ja valkoinen juova selässä (Ilta-Sanomat). Kyytöt ovat Mäkeläisen mukaan erittäin uteliaita ja sosiaalisia ja leimautuvat hoitajaansa. Naudat ovat myös ketteriä, eikä niille pärjää juoksukisassa.
Seppälän opetusmaatilan kyytöt tekevät myös jäyniä opiskelijoille käyttämällä tilannetta hyväkseen, jos hoitajan huomio herpaantuu. Kyytöt hoksaavat, jos ihminen on epävarma, ja ottavat komennon. Naudat saattavat kulkea väärään suuntaan porteista ja pienikokoisina livahtaa paikoista, joista niiden ei ole tarkoitus kulkea. Ne voivat myös halutessaan kulkea väärään suuntaan lypsyasemalla.
– Joskus meillä oli astutussonnejakin täällä. Yksi sonni kävi lypsyasemalla lypsylehmänä, Mäkeläinen sanoo nauraen.
Akatemiatutkija Bläuerin mukaan ei tiedetä aivan varmasti, milloin ensimmäinen lehmä laski sorkkansa Suomen kamaralle, mutta arvioita on, ja asiaa tutkitaan arkeologien keskuudessa.
– Joitain kotieläimiä, joista lypsettiin maitoa, on pidetty meillä noin viitisen tuhatta vuotta sitten. Niistä ei ole jäänyt kuin maitorasvajäämiä keramiikka-astioihin. Ei tiedetä, oliko eläin lehmä, lammas vai vuohi, Bläuer kertoo.
Varmasti tiedetään kuitenkin, että viimeistään noin 3 000 vuotta sitten kesynautoja on jo kasvatettu Suomessa.
Bläuer kertoo, että naudan tullessa Suomeen ei karjataloutta vielä ollut, vaan pohjoisessa oli lähinnä metsästäjiä ja keräilijöitä. Lähi-idästä lähteneet ihmispopulaatiot saapuivat pitkien aikojen kuluessa kohti pohjoista ja levisivät Euroopan halki tuoden naudan mukanaan.
Onhan näissä vähän Jukolan veljesten suomalaista sisua.
Arto Mäkeläinen
Nautojen ja ihmisten matka pohjoiseen päin ollut pitkä, ja paljon kehitystä on ehtinyt tapahtua sillä välillä, sillä ihminen on epäilemättä pyrkinyt tavoittelemaan vähemmän villiä nautaeläintä.
– Alkuhärkä on ollut hyvin vaarallinen eläin. Se on ollut kookas, ja epäilemättä luonteeltaan myös aika villi. Sillä oli hyvin pitkät sarvet. Sellaisen eläimen kesyttäminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.
Bläuer muistuttaa, etteivät nykynaudatkaan ole aivan vaarattomia. Kesällä esimerkiksi uutisoitiin naisesta, jonka lehmä oli tappanut Itävallassa Alpeilla (Helsingin Sanomat). Bläuerin omasta lapsuudesta löytyy myös jokunen lehmiin liittyvä säikähdys.
– Olen itse pienenä tyttönä juossut karkuun emolehmiä. Niistä oli hauska pelästyttää lapsia. Ne tulivat yhtäkkiä isona laumana ja juoksivat häntä pystyssä säikyttelemään uimaan meneviä lapsia. Siinä oli varmasti muistumaa muinaisesta alkuhärästä, Bläuer muistelee.
Natsit nautajalostajina
Nautoja on jalostettu jo tuhansia vuosia, joten voidaan kuvitella, ettei niiden esivanhempi ole ollut helppo saada ihmisen käyttöön.
– Itseäni on aina vähän ihmetyttänyt, mikä on saanut ihmiset sen tekemään. Siihen ei ihan vielä ole tullut ratkaisua, Bläuer sanoo.
Koska alkuhärkiä esiintyy luolamaalauksissa, on niiden ulkonäöstä saatu osviittaa. Bläuerin mukaan on esitetty, että sonnit olivat mustia, kun taas lehmät punaruskeita. Alkuhärkäsonnien säkäkorkeus on ollut 150–160 senttimetriä.
– Ne ovat kooltaan vastanneet isoimpia sonneja, mitä nykyään löytyy, Bläuer sanoo.
Sellaisen eläimen kesyttäminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.
Auli Bläuer
Alkuhärän pitkä ja esihistoriallinen tarina päättyi luotiin: Bläuer kertoo, että viimeinen alkuhärkiin kuulunut yksilö ammuttiin tiettävästi Puolassa vuonna 1627. Bläuer arvioi, että alkuhärkälaumat metsästettiin lopulta sukupuuttoon maatalouden tieltä. Maata viljellessä ja kesynautoja kasvattaessa ei villi alkuhärkä ollut varmaankaan toivottu eläin lähiympäristössä.
– Villit urokset ovat varmaan yrittäneet ryöstää kesylehmiä. Luulen, että siinä on ollut aika kova metsästyspaine alkuhärkiä kohtaan, Bläuer kertoo.
Eläimen taru ei kuitenkaan aivan lopullisesti tyssännyt, sillä tähänkin tarinaan liittyvät natsit. 1920-luvulla saksalaiset eläintieteilijäveljekset Heinz ja Lutz Heck laitettiinkin aloittivat jalostamaan alkuhärkämäistä rotua takaisin (Independent). Voimallinen ja myyttinen härkä vetosi natsien oppeihin uskoviin, ja lopulta suuresta härästä haikailtiin arjalaisuuden uhkeaa symbolia.
Veljekset onnistuivat omalla tavallaan. Heidän luomaansa heck-karjaa pidetään nykyisinkin esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Tosin esimerkiksi tämän vuoden alussa brittiläinen karjankasvattaja joutui laittamaan lihoiksi puolet heck-karjastaan, koska naudat yrittivät käydä isännän kimppuun.
Alkuperäisrodut uhanalaisia – kyyttöjä vaalitaan Kainuussa
Tutkija Auli Bläuerin mukaan alkuperäisrodulla tarkoitetaan karkeasti ottaen rotua, joissa vanhakantainen geeniperimä on säilynyt.
– Ne periytyvät suoraan niistä eläimistä, mitä Suomessa on kasvatettu tuhansia vuosia. Niitä ei ole jalostettu niin voimaperäisesti kuin nykyisiä valtalajeja, Bläuer selventää.
Bläuer pohtii myös, onko tulevaisuuden kannalta riskialtista, jos maataloudessa on vain yhdenlaisia, tehoruokintaa vaativia eläimiä. Bläuer muistuttaa, että alkuperäislajien suojeleminen on tärkeää siksikin, että ne ovat osa Suomen historiaa.
– Ne ovat samanlaista elävää geeniperintöä kuin Turun tuomiokirkko tai Suomenlinna, sanoo Bläuer.
Valtarotuina Suomessa ovat tällä hetkellä skotlantilainen ayrshire-karja ja hollantilainen holstein-friisiläinen. Länsisuomenkarja, itäsuomenkarja ja pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä kuuluvat suomalaisiin alkuperäisrotuihin.
Niistä elinvoimaisin on länsisuomenkarja, mutta niiden määrä on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Juha Kantasen mukaan tippunut huolestuttavasti – nyt länsisuomenkarjaa on noin 1400 yksilöä.
– Länsisuomenkarjaa ei ole otettu uusiin karjoihin ja isoihin robottipihattonavettoihin, Kantanen arvioi.
Se on siis väistynyt suositumpien valtarotujen tieltä. Pohjoissuomenkarjaa on Kantasen mukaan arviolta 800 yksilöä, itäsuomenkarjaa reilu 1 000.
Karjamestari Mäkeläinen kertoo, että alkuperäisrotujen epäsuosio karjataloudessa johtuu vähäisestä maidontuotannosta. Ne eivät lypsä samoja määriä kuin tuontirodut, ja lehmien kokokin on valtarotuja pienempi.
Sen sijaan ennen sotia alkuperäisrodut olivat Suomessa valta-asemassa, ja kyyttö on kulkenut evakkojenkin mukana erityisesti Itä-Suomessa.
– Tämän näköisiä lehmiä ovat olleet ne, jotka talutettiin sotaa pakoon, Mäkeläinen sanoo.
Kainuun ammattiopistossa pidetään kyyttöjä siksi, että karja toimii geenipankkina rodun säilymiselle. Tarkoituksena on säilyttää uhanalainen rotu, ettei se kuole sukupuuttoon.
– Tähän karjaan on koottu Suomen eri sukulinjoja itäsuomenkarjasta. Ne ovat täällä yhdessä, ja me yritämme pitää ne hengissä. Se on vähän tekohengitystä, koska tämä karja lypsää vähän, sanoo Mäkeläinen.
Muualla Suomessa ei yhtä isoa geenipankkia itäsuomenkarjasta ole, mutta suppeampi "varmuuskopio" karjaa on sentään Tampereella Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistolla kaiken varalta. Samassa paikassa pidetään länsisuomenkarjaa. Pohjoissuomenkarjan geenipankki on Vaalassa Pelson vankilassa (Rikosseuraamuslaitos).
Uhanalaisten karjarotujen tulevaisuus on Mäkeläisen mielestä vaikea nähdä erityisen myönteisenä. Maidon tuotanto on pientä, joten maidon tuotteistaminen tuottaa haasteita, joskin pienemmässä mittakaavassa tuotetaan esimerkiksi kyytön maidosta tehtyä juustoa. Geenipankkia on pidetty jo kymmenen vuotta, mutta maidon brändääminen ei ole onnistunut.
– Kukaan ei ole toistaiseksi keksinyt viisasten kiveä siihen, miten tämä karja voitaisiin tuotteistaa, että sille saataisiin enemmän arvoa ja se tulisi taloudellisesti kannattavaksi, Mäkeläinen kertoo.
Lue lisää:
Naudan sappikivet 10 000 euroa kilolta – näin tarkkaan tuotantoeläimet hyödynnetään
Lomailevat helsinkiläiset hoitavat kyyttöjä Ilomantsissa: "Tämä voittaa kaikki ulkomaanmatkat"
"Ihan samanlaisia jääräpäitä" – Kansaluonne näkyy alkuperäisroduissakin?
Uhanalainen lapinlehmäkanta halutaan elvyttää – lapinlehmäjäätelöä maisteltiin Rovaniemellä
Insinööri tekee sinapin vaikka mustikasta – lähiruoka kaipaa tasaista laatua ja ajassa elämistä
