Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Iisalmen sairaalan leikkaustoimintaa suunnitellaan yhtiön hoidettavaksi

Sote-kuntayhtymä aikoo kilpailuttaa sairaalan leikkaustoiminnan ja ostaa palvelut ulkoiselta yhtiöltä.

Iisalmen sairaala
Kuva: Yle
  • Keijo Salokangas

Iisalmen sairaalaan jäävää leikkaustoimintaa ja poliklinikkapalveluita suunnitellaan siirrettäväksi ulkopuolisen yhtiön hoidettavaksi. Ylä-Savon sote-kuntayhtymän suunnitelman mukaan valittavalta yhtiöltä ostettaisiin palvelut neljäksi vuodeksi kahdellatoista miljoonalla eurolla.

Lakimuutoksen myötä leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativat leikkaukset on keskitettävä vuoden 2018 alussa Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon päivystys. Tästä syystä nykymuotoinen leikkaussaleissa ja anestesiassa tehtävä päiväkirurgia sekä tekonivelkirurgia ei ole Iisalmessa jatkossa enää mahdollista.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän suunnitelman mukaan yhtiö toimisi omillaan ja tekisi leikkauksia Iisalmessa markkinaehtoisesti.

Toiminnan siirto yhtiön hoidettavaksi antaisi mahdollisuuden laajentaa toimintaa myös kaupallisesti, itse maksaviin asiakkaisiin sekä sote-uudistuksessa tulossa olevaan asiakassetelien käytön markkinoihin.

Asia oli yhtymähallituksen käsittelyssä tiistaina, mutta kokous päätti pitää ulkoistuspäätöksen takia ylimääräisen kokouksen 6. lokakuuta.