Maanpuolustuskorkeakoulun ampumaharjoituksessa Kuhmon Vuosangassa tapahtui maanantai-iltapäivänä kello 17 jälkeen ampumaonnettomuus, jossa kadetti sai ampumavamman olkapäähänsä, Maanpuolustuskorkeakoulu kertoo tiedotteessaan.
Kadetille annettiin paikan päällä ensiapua, ja hänet on toimitettu jatkohoitoon Kainuun keskussairaalaan. Muita loukkaantuneita ei ole.
Maanpuolustuskorkeakoulun mukaan onnettomuus tapahtui ampumaharjoitukseen liittyvän pimeäammunnan yhteydessä.
Paikalla olleille kadeteille ja henkilökunnalle järjestetään kriisitukea. Kadetin läheiset ovat tietoisia tapahtuneesta.
Ampumaonnettomuuden vaikutuksia Vuosangassa käynnissä olevaan harjoitukseen ei vielä tässä vaiheessa osata arvioida. Harjoituksen on alkuperäisen aikataulun mukaan määrä jatkua tammikuun 28. päivään asti.
Poliisi tutkii tapahtunutta.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.