Oikeus on antanut tuomion Ylen MOT-toimituksen esiin nostamassa Jaakko Nuotiovaaran tapauksessa.
Nuotiovaaran perinnöksi saamaa omaisuutta katosi, kun yleinen edunvalvoja alkoi siivota hänen kiinteistöjään. Edunvalvoja oli antanut omaisuutta kiinteistön siivoojalle korvaukseksi työstä.
Nuotiovaara riitautti asian, mutta oikeus asettui edunvalvojan puolelle.
Tarina alkaa vuodesta 2016, jolloin lievästi kehitysvammainen ja aikuisiällä sokeutunut Nuotiovaara sai veljeltään mittavan perinnön.
Perintö koostui useista Varsinais-Suomessa olevista kiinteistöistä ja niiden alueella olleesta irtaimistosta. Mukana oli muun muassa työkoneita ja ajoneuvoja.
Perintöä selvittämään käynyt Nuotiovaaran edunvalvoja palkkasi turkulaisen osto- ja myyntiliikkeen siivoamaan sotkuiseksi jääneet kiinteistöt.
Osto- ja myyntiliike oli edunvalvojalle ennestään tuttu, eikä hän kilpailuttanut siivouspalvelua.
Palkaksi siivoustyöstä, edunvalvoja antoi osto- ja myyntiliikkeen viedä kiinteistöjen alueelle jäänyttä Nuotiovaaran omaisuutta.
Edunvalvoja ei kysynyt Nuotiovaaran mielipidettä asiasta.
Nuotiovaaran lähipiirin mukaan kiinteistöjen alueelta katosi siivousten yhteydessä muun muassa traktori, kauhakuormaaja ja kaksi moottoripyörää sekä runsaasti pienempiä työkoneita ja huonekaluja.
Suuri osa tavaroista hävisi ennen kuin niitä oli asianmukaisesti luetteloitu.
Tämän jälkeen kadonnut kauhakuormaaja ilmestyi myytäväksi verkon myyntipalstalle. Nuotiovaaran lähipiirin mukaan se myytiin eteenpäin 17 490 euron hintaan.
Edunvalvoja luotti osto- ja myyntiliikkeen arvioon
Nuotiovaara teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Kun poliisi katsoi, että rikosta ei ole tapahtunut, hän vei itse tapauksen oikeuden käsiteltäväksi riita-asiana. Nuotiovaaran mukaan edunvalvojan toiminta oli aiheuttanut hänelle 46 350 euron vahingot.
Edunvalvoja vaati oikeuskanteen hylkäämistä.
Edunvalvoja kertoi oikeudelle, että ei ollut osannut arvioida kiinteistöjen pihoilla olleen irtaimiston arvoa itse.
Kauhakuormaajan edunvalvoja katsoi kuitenkin olleen romurautaa osto- ja myyntiliikkeen arvion perusteella. Myöhemmän hinnannousun hän arvioi johtuvan uuden omistajan tekemistä korjaustöistä.
Edunvalvojan mukaan tavaraa ei ollut annettu vastikkeetta pois.
Puolustuksen mukaan kiinteistöt oli tarpeen siivota kiireellisesti, eikä edunvalvojan toimista aiheutunut Nuotiovaaralle vahinkoa.
Oikeus päästi edunvalvojan pinteestä
Käräjäoikeus punnitsi, onko edunvalvoja tahallisesti tai huolimattomuuttaan aiheuttanut Nuotiovaaralle taloudellista vahinkoa.
Oikeus katsoi, että edunvalvojan olisi tullut kuulla päämiestään ennen kuin ryhtyi siivoamaan kiinteistöjä. Itse siivoustyöt oikeus kuitenkin katsoi välttämättömiksi.
Käräjäoikeuden mukaan edunvalvoja oli altistanut itsensä väärinkäytösepäilyille, kun hän oli luovuttanut omaisuutta osto- ja myyntiliikkeelle.
Oikeus ei kyseenalaistanut Nuotiovaaran lähipiirin kertomusta kauhakuormaajan myyntihinnasta. Oikeuden mukaan hinta oli tuntuvasti voitollinen, vaikka kauhakuormaajaa olikin korjattu ennen myyntiä.
Oikeus kuitenkin katsoi, että edunvalvojalla ei ollut syytä epäillä osto- ja myyntiliikkeen arviota työkoneen arvosta.
Käräjäoikeus katsoi, ettei edunvalvoja muutenkaan ollut toiminut tahallisesti tai huolimattomasti, ja hylkäsi kanteen.
Hovioikeus piti tuomion voimassa. Nuotiovaara tuomittiin maksamaan lähes 30 000 euron edestä edunvalvojan ja Suomen valtion oikeudenkäyntikuluja.
Nuotiovaara on hakenut valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Tätä juttua kirjoittaessa päätös ei ole vielä tullut.
Katso Yle Areenassa MOT: Edunvalvonnan pettämät.