Tiedätkö, miten sähköpotkulautailua säännellään Jyväskylässä? Yle koosti ohjeistuksia yhteen juttuun

Sähköpotkulautailulle on asetettu eri sääntöjä eri kaupungeissa. Esimerkiksi toisin kuin Helsingissä, Jyväskylässä skuutteja voi käyttää ympäri vuorokauden.

Sähköskuutteja parkissa kävelykadulla.
Tänä vuonna sähköpotkulaudat ilmestyivät Jyväskylän katukuvaan pääsiäisen aikaan. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
  • Ada Lassuri

Sähköpotkulautoja on jo kymmenissä Suomen kaupungeissa, mutta samat säännöt eivät päde kaikkialla. Asia voi hämmentää, mikäli käyttää lautoja ympäri maata.

Tähän juttuun on koostettu, millaisia sääntöjä skuuttailulle on asetettu Jyväskylässä.

Jyväskylän kaupungin liikenteenohjausinsinööri Eveliina Jäntti kertoo, että kaupunki on laatinut operaattoreille ohjeistuksen, jolla pyritään ohjaamaan sähköpotkulautojen käyttöä. Ohjeistuksessa on asetettu rajoituksia muun muassa siihen, mihin lautoja saa pysäköidä, ja kuinka lujaa niillä saa ajaa.

– Siinä ohjeistetaan sellaiseen käytökseen, joka huomioi kaikki muutkin kulkumuodot, kertoo Jäntti.

Skuuttien käyttöä ei kuitenkaan ole säädelty laissa, minkä vuoksi ohjeistuksen noudattaminen on vapaaehtoista.

Sähköpotkulaudat ovat käytettävissä ympäri vuorokauden, mutta niiden nopeusrajoituksia eri kellonaikoina on säädelty.

Suosituksiin on kirjattu, että öisin kello 00–05 koko kaupungissa on 15 kilometrin tuntirajoitus. Ainoa poikkeus on kävelykeskusta, jossa skuuteilla voi ajaa ympäri vuorokauden kahdeksan kilometrin tuntivauhdilla.

Muutoin nopeusrajoitus on 25 kilometriä tunnissa.

Pysäköintipaikkoja merkitään liikennemerkeillä

Jäntin mukaan operaattoreilla on velvollisuus huolehtia siitä, ettei sähköpotkulautojen pysäköinnistä synny merkittävää haittaa.

– Jos käyttäjät pysäköivät niin, että laudoista aiheutuu vaaraa tai haittaa, operaattorin tulee reagoida mahdollisimman nopeasti, ja siirtää laudat.

Operaattoreiden pitäisi ohjata pysäköintiä olemassa olevien pyörätelineiden viereen, kuitenkin niin, etteivät skuutit vähennä pyörien pysäköintipaikkoja, lisää Jäntti.

Tänä vuonna keskustan pysäköintialueita on hieman laajennettu. Lisäksi on suunnitteilla, että kaupunki merkitsee pysäköintialueita liikennemerkeillä ja katumaalauksilla. Jäntin mukaan ne sijoittuisivat kävelykeskustaan ja sen lähistölle.

Tällä hetkellä kaupungissa toimii kolme operaattoria: Tier, Voi ja Ryde. Tier on ollut kaupungissa pisimpään, kun taas Ryde tuli uutena tulokkaana tänä keväänä.

Operaattoreilla on Jyväskylässä yhteensä noin 3 000 sähköpotkulautaa. Määrä on suurempi kuin viime vuonna.

Entä kuinka paljon sähköpotkulautoja on muualla Suomessa, ja millaisia ohjeistuksia skuuttailulle on asetettu? Katso eri kaupunkien linjauksia tästä jutusta.

Voit kommentoida juttua perjantaihin 28. huhtikuuta kello 23:een saakka.