Suomi isännöi Arrow-sotaharjoitusta ensi kertaa Naton jäsenenä – Niinisalossa harjoittelee satoja liittolaismaiden sotilaita

Arrow 23 -harjoitukseen osallistuu 2 200 sotilasta ja lähes 400 sotilasajoneuvoa. Nato-liittolaisista mukana ovat USA, Iso-Britannia sekä Baltian maat yhteensä noin 850 sotilaan voimin.

Arrow 23 -harjoituksessa on mukana nelisensataa sotilasajoneuvoa. Kuva ja video: Tapio Termonen / Yle
  • Mika Viljanen
  • Anna-Mari Vuollet

Suomi liittyi Naton jäseneksi tasan kuukausi sitten, mutta yli 2 000 sotilaan Arrow 23 -harjoituksessa se ei ulospäin näy.

Harjoituksen johtajan, eversti Rainer Kuosmasen mukaan harjoitus valmisteltiin jo hyvissä ajoin ennen Suomen Nato-jäsenyyden varmistumista.

– Henkisellä tasolla on kuitenkin mukava harjoitella liittolaisten kanssa, kun tähän asti on harjoiteltu kumppanien kanssa, Kuosmanen toteaa.

Nyt harjoitellaan kahden pataljoonan kohtaamistaistelua, ja ensi viikolla ohjelmassa on kovapanosammuntoja.

Sotilaita maastossa maavoimien sotaharjoituksessa Niinisalossa.
Harjoituksessa on mukana satoja sotilaita Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta sekä Baltian maista. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Pariviikkoisen Arrow 23 -harjoituksen tarkoituksena onkin kehittää mekanisoitujen joukkojen toimintaa vaativassa taistelutilanteessa.

Mukana on suomalaisen kaluston lisäksi muun muassa yhdysvaltalaisia Abrams-taistelupanssarivaunuja sekä Iso-Britannian Warrior-rynnäkköpanssarivaunuja.

Yhteistoiminnan hiominen keskiössä

Kankaanpään Niinisalossa vapunpäivänä alkaneen harjoituksen keskeisiä tavoitteita on hioa toimivaa yhteistyötä liittolaismaiden kesken.

Myös everstiluutnantti Jay Ireland Yhdysvaltojen maavoimista korostaa harjoituksen merkitystä yhteistoiminnan kehittäjänä.

– Haluamme parantaa joukkojen yhteistoimintaa ja valmiutta, jotta olemme yhdessä uskottava joukko. Tärkeintä on kuitenkin toimintojen, taktiikan ja tekniikan yhteensovittaminen liittolaistemme kanssa, Ireland sanoo.

Everstiluutnantti Irelandin mukaan mielenkiintoista harjoituksessa on nimenomaan kuuden maan eri toimintamallien sovittaminen yhteen.

– Se on tässä harjoituksessa parasta, että voimme oppia toistemme vahvuuksista, jotta osaamme toimia parhaalla mahdollisella tavalla taistelutilanteissa, Ireland toteaa.

Suomen Nato-liittolaismaista mukana harjoituksessa ovat Yhdysvaltojen lisäksi Iso-Britannia ja Baltian maat eli Viro, Latvia ja Liettua.

Kansainvälisen joukon vahvuus on noin 850 sotilasta ja lähes 200 sotilasajoneuvoa. Suomen maavoimista mukana on lähes 1 300 henkilöä, joista yli tuhat on varusmiehiä.

Britit tutustuvat suomalaiseen maastoon

Yksi Arrow 23 -harjoituksen kansainvälisistä osallistujista on Iso-Britannian maavoimien luutnantti Miles Hamilton.

Hänen mukaansa kuuden maan toimintojen yhteensovittaminen ei vaadi kulttuurista hienosäätöä vaan käytäntöjä muokataan tilanteen ja toimintaympäristön mukaan.

Oppia suomalaisilta tulee paljon, sillä täkäläinen maasto on briteille vierasta.

– Tämä on täysin erilaista maastoa, mihin olemme tottuneet. Toki meillä on paljon annettavaa toisillemme, toimimme niin liittolaistemme kanssa. Isäntämaa vastaa aina operaatiosta, koska heillä on alueesta paras tietotaito, Hamilton sanoo.

Brittiluutnantti löytää kehittämiskohteeksi erityisesti viestinnän.

– Viestintä voi olla ajoittain haasteellista. Meillä on kielimuuri ja osittain teknologisiakin esteitä, mutta ajansaatossa viestintä varmasti paranee.

Arrow 23 -harjoitus jatkuu toukokuun 14. päivään saakka.

Suomesta harjoitukseen osallistuu joukkoja Panssariprikaatista, Karjalan prikaatista, Kainuun prikaatista, Jääkäriprikaatista, Maasotakoulusta, Utin jääkärirykmentistä sekä pääesikunnan alaisista laitoksista.

Harjoituksessa on myös ilmavoimien ja maavoimien ilmailun lentotoimintaa.