Floridan kuvernööri, republikaani Ron DeSantis on odotetusti asettunut ehdolle Yhdysvaltojen presidentiksi. Hän on jättänyt virallisen ilmoituksen liittovaltion vaalikomissiolle ehdokkuudestaan.
Komission verkkosivuille oli keskiviikon aikana ilmestynyt tieto DeSantisin asettumisesta ehdolle.
44-vuotiasta DeSantisia pidetään entisen presidentin Donald Trumpin merkittävimpänä haastajana republikaanien esivaaleissa. Trump on toistaiseksi johtanut puolueen sisäisiä mielipidemittauksia selvästi, mutta DeSantisin virallinen ehdokkuus voi muuttaa asetelmia.
Trump aloitti oman vaalikampanjansa viime marraskuussa.
Ehdokkuutensa on ilmaissut myös viisi muuta republikaania, muun muassa maan entinen YK-suurlähettiläs Nikki Haley.
Kampanjan aloitus Twitterissä kärsi teknisistä ongelmista
DeSantisin käynnisti kampanjansa Twitterin toimitusjohtajan Elon Muskin vetämässä suorassa Twitter-lähetyksessä keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Lähetys kärsi äänen pätkimisestä ja muista teknisistä ongelmista.
Esiintymisessä DeSantis muun muassa väitti nykyisen presidentin Joe Bidenin olevan vastuussa Yhdysvaltojen taloudellisesta ja sosiaalisesta rappeutumisesta.
Hänen mukaansa Yhdysvaltojen alamäki ei ole väistämätöntä vaan kyseessä valinta.
DeSantis syytti Bidenia myös tarmokkuuden puutteesta ja väitti hänen myötäilevän liikaa ”woke-laumaa”.
Ennen Twitter-lähetyksen alkua DeSantis julkaisi videon, jossa hän sanoi asettuvansa ehdolle ”johtaakseen suurta amerikkalaista paluuta”.
Videossa hän kuvaili maan rajaa katastrofaaliseksi, kaupunkien kuhisevan rikollisuutta ja väitti Yhdysvaltojen olevan jatkuvassa vaarassa ”vasemmiston liberaalin mielipiteenmuokkauksen” vuoksi, ja julisti olevansa ratkaisu ongelmiin.
Republikaanipuolue valitsee ehdokkaansa ensi vuoden heinäkuussa. Itse presidentinvaalit järjestetään marraskuussa 2024.
Uutiskanava CNN:n mukaan Trumpin voittaakseen DeSantisin on vakuutettava republikaanien äänestäjät siitä, että hänellä on parhaat edellytykset presidentti Bidenin päihittämiseen ensi marraskuun vaaleissa. Tämä edellyttää kenties sellaisten konservatiivien vakuuttamista, jotka yhä muistelevat Trumpin kautta lämmöllä.
DeSantis on tehnyt pohjatyötä äänestäjien vakuuttamiseen jo kuukausia. Hän on kiertänyt maata ja esittäytynyt oikeiston kulttuurisodan johtajaksi. Lisäksi hän esittänyt uuden vision republikaanisesta puolueesta, joka käyttää vaaleilla saavutettuja vallanpitäjiä poliittisten vastustajien rankaisemiseen, sekä pakottaa instituutioita ja yrityksiä omaksumaan konservatiivien oppeja, kertoo CNN.
Lähteet: Reuters, AFP, STT
Uutista on päivitetty kello 2:02 tiedoilla kampanjavideon ja Twitter-suoran sisällöstä.