Pohjois-Pohjanmaalla työttömien määrä oli kesäkuun lopussa suurempi kuin vuosi sitten, kertoo viimeisin työllisyyskatsaus.
Kuun lopussa oli 21 800 työtöntä työnhakijaa. työttömiä työnhakijoita oli 2 100 enemmän vuoden 2022 kesäkuun loppuun verrattuna. Työttömyys on kasvanut vuodessa 10,6 prosenttia.
Varsinkin lomautettuja on ollut viime vuoden kesäkuuta enemmän, kasvua on ollut 71,2 prosenttia. Kokoaikaisesti lomautettuja oli nyt hieman alle 1 700 henkilöä. Kesäkuussa lomautuksia oli varsinkin rakennusalalla, ja myös koulunkäyntiavustajia on lomautettu.
Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä kasvoi verrattuna myös tämän vuoden toukokuuhun, kaikkiaan 13,2 prosenttia. Tämä selittyy osittain kesäkuukausien aikana oppilaitoksista valmistuneiden tulosta TE-palveluiden asiakkaiksi.
Maakunnan työttömyysaste oli kesäkuun lopussa 11,5 prosenttia, koko maan vastaava luku on tasan kymmenen. Kunnittain vertailtuna alhaisin työttömyysaste oli Limingassa sekä Reisjärvellä (7,4 prosenttia) ja korkein Pudasjärvellä (14,5 prosenttia).
Ikäryhmittäin tarkasteltuna työttömyys on kasvanut maakunnassa suhteellisesti eniten 40–44-vuotiailla. Kasvua vuoden takaiseen oli 21,1 prosenttia.
Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi viime kuukausina
Toukokuusta Pohjois-Pohjanmaan pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 200 henkilöllä. Varsinkin vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä on kasvanut, heitä oli kesäkuussa 7 100, mikä oli 550 enemmän kuin vuosi sitten.
Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla.
Pohjois-Pohjanmaalla myös uusien työpaikkojen määrä oli vähentynyt lähes kaikissa ammattiryhmissä vuoden takaiseen verrattuna.
Kesäkuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella ilmoitettiin avoimeksi 4 100 uutta työpaikkaa. Työpaikkoja oli eniten tarjolla rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille sekä palvelu- ja myyntityöntekijöille.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.