Espoon kaupunginteatteri kertoi perjantaina vaihtaneen nimensä &:ksi.
Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija ja nimistönhuoltaja Ulla Onkamo kertoo miettineensä ensimmäiseksi, että onko nimeä uudistettaessa mietitty miten sitä käytetään puheessa ja kirjoituksessa.
– Pelkkä erikoismerkki on hyvin vaikeakäyttöinen nimi. Se ei hahmotu nimeksi, eikä se kerro mitään kohteestaan.
Suomen kielessä &-merkki voidaan kirjoittaa auki muotoon ”et”, joka tulee latinasta. Erikoismerkki voi suomen kielessä tarkoittaa myös sanaa ”ja” tai ”sekä”.
Onkamo kertoo, että nimen tehtävä on kertoa olennainen tieto kohteesta. Julkishallinnon alaisen palvelun nimi pitäisi hallintolain hengessä olla asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä.
Onkamon mukaan selkeä nimi on tärkeä siksi, että ihmiset löytävät palvelut ja pystyvät käyttämään nimeä vaivatta puheessa sekä kirjoituksessa. Ihmisten on myös helpompi hahmottaa, onko kyseessä julkinen vai kaupallinen palvelu.
– Selkeät kuvaavat nimet auttavat hahmoittamaan millaisia toimijoita on yhteiskunnassa.
Nimet saavat mallia logoista ja kaupalliselta puolelta
Nimistönhuoltaja Ulla Onkamo arvioi, että uudistuksessa on haluttu keksiä erottuva nimi.
– Silti on päädytty nimeen, jota joutuu jatkuvasti selittämään.
Onkamo pohtii, että nimen perustehtävä on yksilöidä kohteensa, ja tässä tapauksessa nimen muut tehtävät ovat unohtuneet.
– Tuntuu, että on mennyt hieman logot ja nimet sekaisin. Ei tiedetä, mikä on nimen tehtävä.
Onkamon mielestä nykyisin nimiä ajatellaan yhä enemmän markkinoinnin kautta. Kaupallinen nimistö antaa nykyisin myös mallia julkisen puolen nimistöön.
Kaupallisella puolella kilpailu vaikuttaa siihen, että pyritään keksimään erottuvia nimiä. Onkamo pohtii, että myös teattereilla on kilpailua keskenään.
– Unohdetaan se, että kaupallisella puolella tavoitteet ovat erilaiset. Yritetään erottautua, olla nokkelia ja hauskoja. Ne ovat ominaisuuksia, joita julkishallinnon puolen nimiltä ei tarvita.
Brändääminen ei Onkamon mielestä kaipaa epäselviä nimiä, vaan perinteinen kuvaava nimi toimii myös.
– Kun pyritään lyhyeen nimeen ymmärrettävyyden ja käytettävyyden kustannuksella, niin se ei toimi.