Työllisyyden kehitys on Lapissa koko Suomea myönteisempää, kertoo Lapin ely-keskus. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Lapin työllisyysaste on ollut alkuvuodesta parempi kuin koko maassa.
Kuluvan vuoden kahden ensimmäisen vuosineljänneksen työllisyysasteen keskiarvo oli Lapissa 75 prosenttia, kun se oli koko maassa vain 73,9 prosenttia. Vielä viime vuonna Lapin työllisyysaste oli koko maan työllisyysastetta matalampi.
Myös avoimet työpaikat vähenivät koko maata vähemmän. Heinäkuussa Lapin TE-palveluihin ilmoitettiin yli 3 600 avointa työpaikkaa, mikä on kuusi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Koko maassa avointen työpaikkojen määrä väheni kuitenkin kolmanneksella.
Lapissa väheneminen kohdistui etenkin Kemi-Tornion seutukuntaan, mitä ely-keskuksen mukaan selittää muun muassa Kemiin rakenteilla olevan sellutehtaan eteneminen viimeistelyvaiheeseen. Matkailun työvoiman kysyntä näkyi sen sijaan avointen työpaikkojen lisääntymisenä, eniten Tunturi-Lapissa.
Lapissa oli heinäkuun lopussa reilut 8 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömien osuus työvoimasta oli 11 prosenttia. Alimmillaan se oli Sodankylässä (7,2 prosenttia) ja Keminmaassa (7,8 prosenttia), korkeimmillaan Kemissä (15 prosenttia) ja Kemijärvellä (14,4 prosenttia).
Korjattu 12.30 työttömyys-sana työllisyydeksi.
Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.