Pikaraitiotie 15:n eli Raide-Jokerin matkustajaliikenne alkaa lauantaina 21. lokakuuta.
HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen kertoi asian kello 14 alkaneessa tiedotustilaisuudessa.
Pikaratikka Espoon Keilaniemen ja Helsingin Itäkeskuksen välillä on Helsingin seudun liikenteen HSL:n lippulaivapalvelu. Rata on pituudeltaan 25 kilometriä.
Matka-aika päästä päähän kestää noin tunnin, tosin arkikäytössä pikaratikkaa tuskin käytetään koko reitin pituudella. Saman matkan taittaa nopeammin metrolla.
Liikenne aloitetaan aluksi väljemällä aikataululla ja siten, että bussilinja tukee raitioliikennettä reitillä. Myöhemmin ratikkaliikenteessä edetään parhaimmillaan kuuden minuutin vuoroväleihin.
Bussilinjan 550 liikenne lakkaa vuoden loppuun mennessä.
Pikaraitiotien varrella on 34 pysäkkiä. Uusi rata tuo raitiovaunut kokonaan uusille alueille ja tarjoaa vaihtoyhteyksiä niin metroon kuin lähijuniinkin. Erityisesti pääkaupunkiseudun poikittaisyhteydet paranevat.
HSL:n mukaan ensimmäisen vuoron lähtöaika ja liikenteen alkuvaiheen aikataulut tarkentuvat pian. Luvassa on myös avajaisjuhlallisuuksia, joista kerrotaan lisää lähiaikoina.
Uuden pikaratikan aikataulut päivittyvät reittioppaaseen hyvissä ajoin ennen liikenteen käynnistymistä, HSL kertoo.
Projektin eri osapuolet iloitsivat tiedotustilaisuudessa hankkeen ripeästä edistymisestä maaliin asti.
– Yhteyden ottaminen käyttöön huomattavasti etuajassa on erinomainen onnistuminen kaikilta hankkeeseen osallistuneilta, Nykänen sanoi.
Paikalla olivat kaikki jättihankkeen keskeiset osapuolet: HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen, Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki, Espoon kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo, Kaupunkiliikenne Oy:n Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikön johtaja Artturi Lähdetie ja Raide-Jokeri-allianssin projektipäällikkö Kari-Pekka Lumme.
Tänään pidetty tiedotustilaisuus oli määrä pitää viikko sitten. Hanke otti takapakkia vielä kalkkiviivoilla, kun pikaraitiolinjan raitiovaunu suistui raiteiltaan Helsingin Latokartanossa illalla 11. syyskuuta.
Kyseessä oli suunnanvaihdon harjoitus, jossa vaunu liikkui kävelynopeudella.
Vaunuja tarvitaan aluksi 16
Raide-Jokerin liikenteen alkamisajankohtaa on arvuuteltu koko kesä sitä mukaa, kun on kuultu hankkeen etenevän reilusti edellä alkuperäisestä aikataulusta ja rata on alkanut näyttää valmiilta.
Myös koeajoja on ajettu vilkkaasti, viime aikoina myös vaunuilla, joissa on esillä tuleva linjatunnus numero 15.
Yle selvitti alkamisajankohtaa elokuussa, jolloin kävi ilmi, että periaatteessa koulutettujen kuljettajien määrän ja ratainfran puolesta liikenne voisi alkaa jopa syyskuussa.
Vain neljä uutta vaunua kuudestatoista vaadittavasta uupui. Niiden valmistumisen aikataulu Kajaanissa Skoda Transtechin tehtaalla oli vielä hämärän peitossa.
– Olemme ajatelleet, että liikenne voitaisiin käynnistää kymmenen minuutin vuorovälillä. Se olisi matkustajille mielekäs, vaikka periaatteessa pienemmälläkin vaunumäärällä ja harvemmalla vuorovälillä voitaisiin ajaa, HSL:n liikennetulosalueen johtaja Johanna Wallin sanoi tuolloin.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 20. syyskuuta kello 23:een asti.