Yksi Suomen vanhimmista kirjakaupoista avasi keväällä ovensa uudelleen Ruovedellä. Ruovesi on yli 4 000 asukkaan kunta Pohjois-Pirkanmaalla.
Vinhan kirjakauppa on toiminut Ruovedellä samalla nimellä vuodesta 1903 lähtien. Neljässä polvessa toiminut sukuyritys myytiin lopulta vuonna 2022, kun kirjakauppaa pyörittänyt Kauppisten suku päätti lopettaa.
Uusiksi kirjakauppiaiksi ilmaantuivat helsinkiläiset Pasi Vainio ja Mikko Vartiainen. Molemmilla on pitkä tausta kirja-alalla.
Toiminta laajenee
Ensimmäinen kesä oli yllätys uusille omistajille. Kirjakaupassa, antikvariaatissa, galleriassa, kirjakahvilassa ja tapahtumissa kävi kuluneen kesän aikana yli 50 000 vierailijaa, kerrotaan kirjakaupan tiedotteessa.
Nyt omistajat aikovat laajentaa toimintaa. Vinhan kirjakauppa vuokraa viereisen Ritoniemen kartanon navetan yläkerran ja viereisen piha-alueen.
Navetan ylisillä järjestetään jatkossa erilaista kirjallisuusohjelmaa, taidenäyttelyitä, konsertteja, tansseja, iltamia ja markkinoita.
Jo tänä vuonna luvassa on Vinhan joulumarkkinat.
Lisäksi tulossa on pysyvä uudistuva näyttely, joka kertoo Vinhan kirjakaupan ja Ruoveden historiasta.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 29.9. kello 23:een saakka.