Vuoteen 2022 verrattuna oluen myynti laski Suomessa yli 3 miljoonaa litraa ja siidereiden yli miljoonaa litraa. Lonkeroiden myynti sen sijaan nousi, selviää Panimoliiton tilastosta. Alkoholin myynnin lasku näkyy myös Alkon tilastoissa.
Etelä-Savossakin asiakkaiden ostotottumukset menevät kevyempien ja raikkaiden sekä alkoholittomien juomien suuntaan, Alkon palvelujohtaja Kaija-Leena Kerkelä kertoo.
Kerkelän mukaan kyseessä on vuosia jatkunut valtakunnallinen ilmiö. Trendikkäimmät juomat ovat paikallisesti tuotettuja, maustettuja tai spritzejä, eli kivennäisvedellä pidennettyjä alkoholeja.
Alkoholittomuuteen suhtaudutaan uteliaasti ja alkoholitottumuksia kyseenalaistetaan. Ensimmäiset alkoholittomat tuotteet tulivat Alkon valikoimaan 1960-luvulla, mutta niitä on sen jälkeen tullut markkinoilla kasvavissa määrin.
Kerkelän mukaan syyskuun Etelä-Savon myynneissä näkyi erityisesti kuohuviinien, valkoviinien ja roseen suosio.
Vuoden takaiseen verrattuna valko-, puna- ja roseeviinien kulutus on Etelä-Savossa kasvanut. Myös Alkon alkoholittomien tuotteiden myynti kasvoi. Sen sijaan oluiden myynti laski 31 000 litraa. Myös väkevien myynti laski ja se käänsi Alkon tilastojen mukaan Etelä-Savon alkoholin kokonaiskulutuksen laskuun.