Oulussa myytiin majoitusta ennätyksellisen paljon syyskuussa – neljä miljoonaa euroa rikki ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa

Majoitustulot kasvoivat viime vuoden syyskuuhun verrattuna seitsemän prosenttia. Vaikka ulkomaalaistenkin matkustajien määrä kasvoi, Ouluun tulevat lennot vähenivät 35 prosenttia edellisvuodesta.

Oulun toripolliisi-patsas
Oulun syysmatkailu on piristynyt edellisvuodesta, ja majoitusmyynti on jopa runsaasti plussan puolella. Kuvassa yksi Oulun matkailunnähtävyys, Toripolliisi-patsas. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle
  • Hanna Holopainen

Oulun majoitusmyynnissä on ollut tänä vuonna ennätyksellinen syyskuu.

Ensimmäisen kerran lähes 30 vuoteen syyskuun majoitusmyynti ylitti neljä miljoonaa euroa, ollen siis 4,2 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kasvua on seitsemän prosenttia.

Yöpymiset kasvoivat kahdella prosentilla verrattuna edelliseen vuoteen. Syyskuussa 2023 Oulussa kirjattiin yhteensä 51 600 rekisteröityä yöpymistä.

Majoitusmyyntiä on Oulussa seurattu vuodesta 1995, kertoo Oulun Matkailun toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Suurin ulkomaalaisryhmä Oulussa ovat syyskuussa olleet saksalaiset matkailijat.

Yhteensä tammi–syyskuun majoitusmyynti Oulussa on kasvanut reilut 14 prosenttia viime vuodesta. Majoitusmyynti on ollut tämän yhdeksän kuukauden aikana kaikkiaan 35,3 miljoona euroa.

Oulussa odotetaan tulevaa talvea varovaisen positiivisesti erityisesti kansainvälisen matkailun osalta, vaikka yleinen taloudellinen tilanne onkin haastava. Esimerkiksi joulukuussa avautuu uusi lentoreitti Oulusta Müncheniin Saksaan.

Ulkomailta saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi seitsemän prosenttia syyskuussa. Lentomatkustajamäärä taas väheni 35 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, kerrotaan Visit Oulun tiedotteessa.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.