Suomen golftähti Sami Välimäki nappasi viikonloppuna Qatarissa Euroopan-kiertueen turnausvoiton, jolla on mittavat merkitykset tietenkin miehelle itselleen mutta myös koko suomalaiselle golfille.
Kun vielä otetaan huomioon 25-vuotiaan Välimäen viime vuosien murheet, ei ihme, että sunnuntain ykkössija sai suomalaisen erityisen tunteikkaaksi.
Välimäki aloitti ammattilaisuransa vuonna 2019 voitettuaan ensin vuonna 2018 amatöörien EM-kultaa.
Nousukiito jatkui huimana. Välimäki nappasi kaudella 2019 Keski-Euroopan Pro Golf Tourilta neljä turnausvoittoa ja lunasti itselleen paikan Euroopan-kiertueelle.
Ensimmäinen vuosi Euroopan-kiertueella tarjosi heti suurta suomalaisjuhlaa, koska Välimäki voitti maaliskuussa 2020 turnauksen Omanissa. Lisäksi Välimäki nappasi kauden 2020 Euroopan-kiertueelta yhden kakkossijan ja viisi muuta sijoitusta kymmenen parhaan joukosta.
Omanin-kisan voitto valittiin seuraavassa Urheilugaalassa vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Vuoden urheilija -äänestyksessä golfaaja valittiin toiseksi. Edelle ylsi vain Huuhkajien ja Leverkusenin maalivahti Lukas Hradecky.
Sitten alkoivat vaikeudet. Suoritusvarmuus ja itseluottamus olivat kateissa. Vuonna 2021 Välimäen paras sijoitus Euroopan-kiertueella oli 21:s.
– Ei löytynyt mitään yhtä tai kahta asiaa, miksi kausi meni niin huonosti. Lyönti lähti pikkaisen lipsumaan, eikä sitä saatu enää korjattua millään tavalla. Itseluottamus meni siinä samalla, Välimäki sadatteli Yle Urheilulle kauden 2021 suorituksiaan.
Kauteen 2022 valmistautuminen ei sujunut suunnitelmien mukaan koronaviruksen aiheuttaman taudin takia. Kun tuloksissa alkoi kesällä vihdoin näkyä valoa tunnelin päässä, katosi Välimäki pelikentiltä pitkäksi aikaa. Myöhemmin syyksi paljastui sydänlihastulehdus. Golfari oli ollut lähes viikon sairaalassakin. Välimäki kertoi Golfpisteelle, että sydänlihastulehdus sai alkunsa vatsataudista.
Kesällä 2022 Välimäki oli yhdessä kilpailussa neljäs. Se oli hänen ainoa Euroopan-kiertueen top10-sijoituksensa vuosina 2021–2022.
”Hyvä tunteenpurkaus tuli”
Sunnuntaina Välimäki palasi voittajaksi, kun hän kukisti Espanjan Jorge Campillon ensimmäisellä uusintareiällä.
Kaudella 2023 Välimäki on tuoreen voittonsa lisäksi ottanut Euroopan-kiertueella kaksi kakkostilaa ja kolme top10-sijaa.
– Kyllä siinä hyvä tunteenpurkaus tuli. Olin pitkään odottanut, koska seuraava voitto tulee. Pitkään se otti, ja mielestäni olisin jopa ansainnutkin aiemmin. Hienoa, että se tuli viimein, Välimäki iloitsi Yle Urheilulle.
Euroopan-kiertueen haastattelussa Välimäki murtui kyyneeliin.
– Uskomatonta. On vaikea puhua. On ollut pitkä matka. Tuntuu hienolle, suomalainen sai kuvailtua.
Taustoilla Välimäki oli jo aiemmin kääntänyt kaikkia mahdollisia kiviä korjatakseen vireensä. Englantilainen Liam James korvasi Timo Karvisen Välimäen valmentajana kesällä 2022.
Karvinen ei enää toimi Välimäen henkilökohtaisena luotsina, mutta vuodesta 1994 lähtien golfopetuksen ammattilaisena työskennellyt valmentaja osaa kuitenkin oikein hyvin kertoa, mikä merkitys eilisellä voitolla oli.
Golflehdelle Karvinen sanoi jo aiemmin tänä vuonna, ettei Suomessa ymmärretä, kuinka hyvä pelaaja Välimäki on.
– Sami on eurooppalaisen golfin lahjakkuuksia, ehdottomia tulevaisuuden tähtiä. Kyllähän Sami kairaa itsensä Euroopan-kiertueen top10-pelaajaksi, Karvinen totesi lehdelle.
Nyt viimeistään Välimäki on palannut todella eurooppalaiselle huipulle.
– Pohjimmainen syy on ihan älytön työmoraali itsensä kehittämiseen. Se tinkimätön, tosi kova työ, vastaa Karvinen, kun häneltä kysyy Välimäen paluusta turnausvoittajaksi.
Karvinen korostaa kuitenkin, ettei kyse ole vain siitä, että Välimäki olisi palannut tasolleen. Hän kehuu pelaajan ja tämän uuden valmentajan Liam Jamesin yhteistyötä, jonka myötä voidaan puhua uudesta tasosta.
– He ovat tehneet loistavaa työtä lyönnin kehittämisessä. Yksinkertaisesti Sami on noussut yhdeksi Euroopan parhaista pallonlyöjistä. Ja kun tiedämme, että hän on hyvä puttaaja, niin on ollut vain ajan kysymys, milloin hän alkaa menestyä.
Historiallinen paikka PGA Tourille
Qatarin-kisan voitollaan Välimäki ansaitsi 603 000 euron palkintosumman. Omanin-voitostaan talvella 2020 Välimäki sai noin 292 000 euroa.
Euroopan-kiertueelta Välimäen uratienestit ovat nyt 2,9 miljoonaa euroa. Niistä yli 1,5 miljoonaa on tältä kaudelta. Golfpisteen mukaan suomalaisista aktiivipelaajista edellä on vain Mikko Korhonen 4,5 miljoonalla eurollaan.
Kaikista merkittävintä ja suomalaisittain historiallisinta on kuitenkin se, että Välimäki käytännössä varmisti paikan ensi vuodeksi PGA Tourille, jota pelataan pääosin Yhdysvalloissa. Kukaan suomalainen ei ole aiemmin saanut korttia PGA Tourille, vaikka esimerkiksi Mikko Ilonen teki kovaa jälkeä yksittäisissä turnauksissa.
Tänä vuonna Euroopan-kiertueelta PGA Tourille lunastaa paikkansa kymmenen parasta top20-pelaajaa, joilla ei ennestään ole pelioikeutta kiertueelle. Välimäki nousi nyt Euroopan-kiertueen kokonaistilanteessa sijalle seitsemän.
– Sehän on ihan huikeata. Se on oikeasti iso juttu. Muihin lajeihin verraten voisi sanoa, että se on maailmancupia, joka on vielä rajoitettu tietylle määrälle pelaajia. Nyt Sami on parhaiden joukossa joka viikko, Karvinen hehkuttaa.
PGA-kiertueella Välimäki joutuu monellakin tapaa uuden eteen. Karvinen nostaa suurimmaksi eroksi erilaiset pelialustat. Hän kertoo, että Välimäki on pärjännyt hyvin kovilla alustoilla, mutta Yhdysvalloissa kentät ovat ”toista ääripäätä”, pehmeää bermuda-ruohoa.
Välimäestä tulee siis ensimmäinen PGA Tourin suomalainen kiertuepelaaja. Lisäksi hän kuuluu kaksi seuraavaa kautta Euroopassa voittajakategoriaan. Vaikka Välimäki pääsee myös Euroopassa mihin tahansa kisoihin, uskoo Karvinen, että keskittyminen siirtyy nyt PGA:lle.
– Luulen, että seuraava steppi uralla on keskittyminen PGA:lle ja pelipaikan vakiinnuttaminen siellä.
PGA Tourilla rahasummatkin ovat tietysti eri luokkaa. USA:n Scottie Scheffler on voittanut tällä kaudella kaksi kisaa, ollut kahdessa toinen ja kaikkiaan 17 kertaa top10-sijalla. Hän on kerännyt tällä kaudella eniten rahaa PGA Tourilta – noin 19,8 miljoonaa euroa.
Fysiikkavalmentaja Pasi Keskumäki on yksi läpi ammattilaisuran riemun ja tuskan hetkien Välimäkeä tukenut henkilö. Hän perustelee Välimäen paluuta turnausvoittajaksi samaan tyyliin kuin Karvinen.
– Kuten Sami itsekin sanoo, hän on vain tehnyt kovasti töitä. Sitä kautta tulee palkinto. Tietenkin lajiharjoittelua on älyttömän paljon, koska kyseessä on taitolaji. Sitä tukee fysiikkaharjoittelu, joka mahdollistaa, että urheilija pysyy ehjänä ja jaksaa harjoitella. Ettei tulisi mitään, mikä keskeyttää kovan työn.
Välimäen lajivalmentaja James matkaa golfaajan mukana kisoissa. Sen sijaan Keskumäen ja Välimäen yhteisen työn pohja on tehty jo aikaa sitten. Keskumäki aloitti Välimäen taustoilla, kun golfaaja oli 14-vuotias.
– Tietenkin fysiikka on nykyään enemmän urheilijan omalla vastuulla, kun hän on niin paljon maailmalla. Nuorempana tehty fysiikkaharjoittelu kantaa. Nyt yritetään vain ylläpitää asioita.
Golfaajan viikot ovat kiireisiä ja pelipäivät pitkiä. Välillä kisapaikoilla on hyvät mahdollisuudet oheisharjoitteluun, välillä ei.
Välimäen seura Suomessa on tämän kotipaikkakunnan Nokia River Golf. Keskumäen kanssa hän ehtii harjoitella yhdessä, kun käy Tampereella.
Tamperelaisella salilla, jonka seinää koristaa Välimäen kuva, ei tuorein turnausvoitto jäänyt huomaamatta.
– Sellaiset ihmiset, jotka eivät itse golfaa, tulivat tänä aamuna juttelemaan salilla, kun olin valmentelemassa. Onnittelivat ja ihmettelivät, että oli jännä kisa, Keskumäki iloitsee.