Jyväskylän kaupunki: Rallimestari Kalle Rovanperää juhlitaan joulukuussa – kansanjuhlan aikataulu ja ohjelma varmistunevat lähipäivinä

Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen ensimmäistä rallin maailmanmestaruutta juhlistettiin viime vuoden joulukuussa Jyväskylässä järjesteyllä kansanjuhlalla.

Kalle Rovanperä hymyilee.
Kalle Rovanperä on rallin kaksinkertainen maailmanmestari. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
  • Heli Kaski

Jyväskylän Puuppolasta rallimaailman huipulle ponnistaneen Kalle Rovanperän ja nykyisen puuppolalaisen kartanlukija Jonne Halttusen toista rallin maailmanmestaruutta aiotaan juhlistaa Jyväskylässä joulukuussa.

Viestintäpäällikkö Antti Laukkarinen Jyväskylän kaupungilta kertoo, että luvassa on näillä näkymin kaikille avoin kansanjuhla.

Laukkarisen mukaan Jyväskylän kaupunki hioo juhliin liittyviä yksityiskohtia ja aikatauluja parhaillaan Toyotan rallitallin kanssa.

Laukkarinen toteaa, että juhlien aikataulusta ja ohjelmasta pyritään kertomaan tarkemmin vielä tämän viikon aikana.

Rovanperän ja Halttusen ensimmäistä maailmanmestaruutta juhlistettiin Jyväskylässä viime vuoden joulukuussa kansanjuhlan merkeissä.

Laukkarinen arvioi, että rahallista palkitsemista enemmän rallisankareita halutaan tänä vuonna muistaa erityisesti yhteisillä juhlilla.

Japanissa viikonloppuna päättynyt MM-rallikausi loppui Toyotan juhliin. Elfyn Evans, Sebastien Ogier ja Rovanperä juhlivat kolmoisvoittoa. Rovanperän kuljettajien mestaruuden lisäksi Toyota voitti myös tallien MM-sarjan.

Rovanperä kertoi maanantaina, että hän ajaa ensi kaudella vain puolikkaan kauden. Hänen managerinsa mukaan keskusteluja mahdollisesta välivuodesta ei ole käyty.