Finlandia-palkinnoista on tullut itsestään selvä osa suomalaista kulttuuria. Palkintojenjaosta käynnistyy kirjojen joulumyynti, ja juhlahumusta vaikuttavat nauttivan myös kirjallisuutta kuluttavat.
Kun Suomen Kirjasäätiön palkinto 40 vuotta sitten lanseerattiin, suhtautuminen ei ollut yhtä myötäsukainen. Palkinnon arveltiin vievän fokuksen väärään suuntaan. Se kiinnittäisi huomion rahanjakoon taiteen sijaan, kuten yksi äänekkäimmistä kriitikoista, Paavo Haavikko, jyrähti.
Vuoden paras romaani, tietokirja sekä lasten- tai nuortenkirja palkitaan Finlandia-juhlassa keskiviikkona 29.11. Tässä jutussa kerromme, miten moititusta ja suureellisena pidetystä Finlandia-palkinnosta tuli vuosien saatossa arvostettu instituutio.
Kirjallisuuden missikisat
Finlandia-palkinnossa tuntui olevan heti alkuunsa pielessä vähän kaikki.
Nimi oli väärä. Suomi on Suomi eikä Finland. Miksi siis Finlandia? Esimerkiksi rehdisti suomenkielinen Suomen Sulka olisi ollut parempi, kirjailija Kristiina Alapuro referoi keskustelua Suomen Kuvalehdessä (SK,1984). Palkintoa jakavan Suomen Kirjasäätiön logossa oli sulka.
Entä sitten palkinto ylipäätään? Kirjallisuuden kilpailuttaminen kuulosti järjettömältä. Miksi pitäisi järjestää kirjojen missikisat, kysyi kirjailija Eeva Joenpelto. Miksi pitää järjestää kirjallisuudelle ravit, jossa totoajat veikkaavat voittajaa, tylytti puolestaan kirjailija Hannu Mäkelä.
Kirjailijat purivat saman tien palkintoa ojentavaa kättä, kirjoitti Alapuro.
Kirjallisuuden pöhötystauti
Kirjailijat kritisoivat palkintoa myös Aamulehdessä (AL,12.5.1984). Sielläkin äänessä ovat Joenpelto ja Mäkelä, jotka molemmat pitävät 100 000 markan palkintoa liioitteluna. Joenpellon mukaan palkinto oli liian raflaava juurikin suuren summan vuoksi.
Sekä kirjailijat että jopa kustantajat eivät ymmärtäneet, miksi palkita yksi teos ja yksi kirjailija näin avokätisesti. Otavan tietokirjajohtaja Pentti Huovinen oli sitä mieltä, että suuri kirjallisuuspalkinto kielii alaa vaivaavasta pöhötystaudista. Hannu Mäkelä uhosi jutussa, ettei haluaisi omaa kirjaansa ehdolle.
Palkintoa sinänsä kehuttiin, mutta 100 000 markan ”kaatuminen yhden ainoan kirjailijan nistaan” tuntui kohtuuttomalta. Kulttuuritoimittaja Erkka Lehtolan mukaan koko hanke oli mennyt liian markkinahenkiseksi.
Sekä Eeva Joenpelto että Hannu Mäkelä saivat myöhemmin Finlandian, Joenpelto vuonna 1994 ja Mäkelä 1995. Hannu Mäkelä ilmoitti ostavansa palkinnollaan sukkia.
Suosikkiromaanit vastaan ruotsinkieliset runokokoelmat
Ensimmäinen Finlandia-voittaja julkistettiin 18. tammikuuta 1985. Kirjasäätiön valitseman valintalautakunnan puheenjohtaja, professori Hannes Sihvo ilmoitti puheessaan kyseessä olevan paitsi merkittävä kulttuurialan palkinto myös leikki, johon lukijatkin kutsutaan mukaan.
Tarkoitus oli löytää ehdolle kirjoja, jotka ovat kiinnostavia, luettavia ja ärsykkeitä antavia. Kirjallisuuden lajia ei määritelty.
Ensimmäistä palkintoa tavoitteli kahdeksan kirjaa, joista neljä oli romaaneja, kaksi runokokoelmaa, yksi esseekokoelma sekä yksi romaanin ja luontokirjan risteytys.
Esseet voittivat. Erno Paasilinnan Yksinäisyys ja uhma palkittiin.
Joissain lehtikirjoituksissa väläyteltiin jo 1980-luvun alussa tietokirjallisuudelle omaa palkintoa, mutta samaan hengenvetoon todettiin, että mitä siitäkin tulisi. Silloinhan ihan kaikille kirjallisuuden lajeille pitäisi olla oma palkinto.
Vuosikymmenen lopulla Turun Sanomien pääkirjoitussivuilla (TS, 1989) todettiin ironiseen sävyyn Finlandian siirtyneen Nobel-palkinnon linjoille. Palkittua kirjaa ei ollut suomennettu, ja kirjailija on suomenkieliselle lukijalle likimain tuntematon. Palkinnon sai Gösta Ågren runokokoelmastaan Jär.
Vuosien 1984–1992 välillä palkinnon saikin lopulta vain kaksi romaania.
Vuonna 1993 Finlandia-palkinnosta tuli pelkästään romaanipalkinto. Tietokirjat saivat oman Finlandiansa jo 1989 ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finladia-palkinto, aluksi Finlandia Junior, perustettiin vuonna 1997. Runot ja esseet jäivät ulkopuolelle.
Finlandia-palkinto on julkisuusjippo
Jukka Tarkka kirjoitti Suomen Kuvalehdessä (SK,1989), että palkinto ei suinkaan ole olemassa kirjallista eliittiä varten. Hänestä tuntui, että palkintoraatiin valitut ihmiset haluavat mieluummin päteä kirjailijoiden suosimissa kapakoissa kolpakon äärellä kuin edistää palkinnon päämäärää. Päämäärä oli Tarkan mielestä tarjota jonkinlainen kiintopiste runsaan kirjasadon hämmentämälle lukijalle.
Tarkan mielestä Finlandia oli ollut jo tarpeeksi monta vuotta julkisuusjippo ja suuri massatiedotusoperaatio. Nyt pitäisi vihdoin saada lukevan kansan ääni kuuluville. Raatiin hän kaipasi kirjoituksessaan ”selväjärkisiä lukutaitoisia ihmisiä”.
Ensimmäisinä vuosina palkintolautakunnassa oli mukana edellisvuoden voittaja. Tarkan mielestä tämä ei vedellyt. Käytännöstä luovuttiinkin 1990-luvulla.
Arto Melleri totesi voittonsa jälkeen Helsingin Sanomissa (HS,1992), että hän ei ole millään muotoa kieltäytynyt palkintolautakunnasta, mutta kutsua ei ole kuulunut.
Aluksi palkinnonsaajasta päätti lautakunta. Vuonna 1993 kutsuttiin esiin ensimmäinen valitsijadiktaattori, joka teki päätöksen yksin. Ensimmäisenä kunnian sai kotimaisen kirjallisuuden professori Kai Laitinen. Samana vuonna palkinnonjako siirtyi joulukuun alkuun vauhdittamaan joulun kirjamyyntiä. Aiempi palkintokuukausi oli tammikuu.
Viime vuosina palkinnoista päättävät ovat olleet enemmän julkisuuden henkilöitä kuin kirjallisuuden professoreja. Toki kirjallisuusihmisiä ja tunnettuja kirjallisuuden ystäviä kaikki tyynni.
Romaani oli kova juttu ennen älypuhelimia
2000-luvun alussa oltiin sen tosiseikan edessä, että median murroksen myötä myös kirjallisuus ja kirjallisuuskeskustelu on muuttunut. Paperilehdet eivät olleet enää keskustelun kiintopiste, vaan keskustelu oli siirtynyt muihin medioihin, blogeihin, someen. Ylioppilaslehti kysyi, voisiko Finlandia-palkinnon antaa digitaaliselle tuotteelle (YL,2012).
Samaan aikaan romaanitaide moninaistui ja monikulttuuristui. Vuonna 2019 Finlandian voitti Kosovossa syntynyt Pajtim Statovci. Moni kirjailija pitää Finlandia-prosessia raskaana. Ensin pitää jännittää pääseekö listalle, sitten voittaako. Voittoonkin sekoittuu aimo annos syyllisyyttä.
Voittajaa kuunnellaan
Tänä päivänä 30 000 euron suuruinen Finlandia-palkinto on odotettu tapaus, ja voittajien puheet kiinnostavat.
Pirkko Saisio voitti palkinnon vuonna 2003 teokseellan Punainen erokirja. Hän oli yksi niistä kirjailijoista, jotka puhuivat aikanaan palkinnosta kriittiseen sävyyn. Saisio kohautti lahjoittamalla rahapalkintonsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestö Setalle. Hän myös toivoi keskustelua kirjailijoiden keskinäisiä suhteita repivästä kilpailuttamista.
Sofi Oksanen kiitti Suomen sananvapaudesta ja ihmetteli kuitenkin, kuinka maamme energiapolitiikka ajaa yli sen, mikä muuten olisi eettisesti oikein. Oksanen voitti palkinnon vuonna 2008 romaanillaan Puhdistus.
Laura Lindstedt pani Sipilän hallituksen kuriin 2015. Oneiron-teoksellaan voittanut Lindstedt sanoi suomalaisten elävän yhteiskunnassa, jossa tyhjä tsemppihenki on ottanut sivistyksen paikan, jossa solvaaminen ja väkivallalla uhkailu ovat normaalia kommunikaatiota.
Juha Hurme voitti Finlandian kulttuurihistoriallisella romaanillaan Niemi vuonna 2017. Hän korosti globaalia näkökulmaa ja sanoi, että valtioiden rajat eivät enää päde. Jokin pieni satavuotias valtio on pikku juttu tässä suuressa flow'ssa. Meidän on osattava ottaa vastuu koko planeetasta ja ajateltava isommin.
Viime vuoden voittaja Ida Rauma muistutti, että lisääntynyt huono lukutaito syrjäyttää ja eriarvoistaa ihmisiä. Hävitys-romaani kuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa koulussa. Rauma käyttää sanaa sorto kuvaamaan lasten kokemaa alistettua asemaa. Romaanissa sorto ei rajoitu pelkästään koulumaailmaan, vaan ulottuu kaikkialle.
Tämän vuoden voittajat valitsevat professori Jorma Uotinen (kaunokirjallisuus), lastenkirjailija Linda Liukas (tietokirjallisuus) ja muusikko Herra Ylppö (lasten- ja nuortenkirjallisuus).
Vuoden 2023 ehdokkaista voit lukea lisää tästä linkistä.
Voit seurata Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot 2023 -ohjelmaa Yle Areenasta ja Yle TV1:ltä. Palkintojenjako alkaa klo 19.00. Voit keskustella aiheesta juhlan aikana Tuomas Karemon moderoimassa chatissa. Kulttuuricocktail Live jatkaa samaa teemaa klo 20.00.
