Kainuun evakuointikeskusten esittelyt on saatu päätökseen – Hyrynsalmella tapahtumaan osallistui yli sata kuntalaista

Esittelyjen tavoitteena on ollut viestiä Kainuun kuntien asukkaille valmiuden ja varautumisen konkreettisista toimenpiteistä.

Päivi Ahola-Anttonen istuu evakuointikeskuksen patjalla.
Kuntalaisten on hyvä tietää, missä ja miten apua on tarjolla isommissa onnettomuus- tai häiriötilanteissa, sanoo Päivi Ahola-Anttonen Kainuun hyvinvointialueelta. Kuvassa hän on Suomussalmen evakuointikeskuksen esittelytilaisuudessa. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle
  • Tiia Korhonen

Kainuun evakuointikeskusten esittelyt ovat päättyneet.

Evakuointikeskusten esittelyt alkoivat viime vuoden toukokuussa Suomussalmelta ja päättyivät eilen torstaina Hyrynsalmelle. Kisahallin ja entisen lukion tiloihin suunniteltuun evakuointikeskukseen tutustui Hyrynsalmella yli 100 kuntalaista.

Evakuointikeskus otetaan käyttöön vain viranomaisten määräyksestä. Niitä voidaan tarvita esimerkiksi, jos alueen asukkaat tarvitsevat laajempaa apua tai suojaa poikkeuksellisissa tilanteissa.

– Kuntalaisten on hyvä tietää, missä ja miten apua on tarjolla isommissa onnettomuus- tai häiriötilanteissa. Tämä on myös paikallisille kunnan toimijoille tärkeää harjoittelua, kertoo johtava sosiaalityöntekijä, palvelualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen Kainuun hyvinvointialueen tiedotteessa.

Kainuussa evakuointikeskusten esittelyt on järjestetty maakunnallisen valmiusfoorumin linjauksen mukaisesti. Tavoitteena on ollut viestiä asukkaille valmiuden ja varautumisen konkreettisista toimenpiteistä. Tapahtumissa on tehty samalla yhteiskunnan kokonaisturvallisuustyötä tunnetuksi sekä tiedotettu esimerkiksi kotitalouksien omatoimisesta varautumisesta.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.