Kuvitelkaapa seuraavanlainen skenaario: Johtavassa asemassa oleva, omalla alallaan arvostettu ja vaikutusvaltainen hahmo jää kiinni vakavasta väärinkäytöksestä. Virheen myöntämisen sijaan hän kiistää virheen ja väittää toimintaansa normaaliksi.
Kun kritiikki myöhemmin yltyy, ei väärinkäytöstä edelleenkään kunnolla tunnusteta, vaan esitetään muka-anteeksipyyntö ja väitetään entistä painokkaammin, että samaa tekevät muutkin. Työnantaja ja edunvalvoja linjaavat, että johtaja nauttii heidän täyttä luottamustaan.
Kun bussin alle heitettyjen kollegoiden ja tavallisten kansalaisten kritiikki ei siitä huolimatta hiljene, annetaan johtajalle ”erittäin vakavat moitteet”, syytetään epäonnistunutta viestintää ja esitetään joukko anteeksipyyntöjä – yli vuosi väärinkäytöksen paljastumisen jälkeen.
Kysymys kuuluu: Olisiko tällainen anteeksipyyntö teistä uskottava? Herättäisikö tällainen toiminta teissä luottamusta?
Ei minussakaan.
Toimittajat ovat hanakoita arvioimaan rasististen ministereiden, ahneiden toimitusjohtajien ja ahdistelevien näyttelijöiden anteeksipyyntöjen ”aitoutta” ja vakuuttavuutta.
Ilmeisesti samoja kriteereitä ei sovelleta oman alan edustajiin. Se on ainoa johtopäätös, jonka päätoimittaja Maria Petterssonin yli vuoden velloneesta plagiointiskandaalista voi tehdä.
Tapauksessa on lyhyesti sanottuna kyse siitä, että Pettersson kopioi Suomen historian jännät naiset -kirjaansa pitkät pätkät tutkijoiden tekstiä. Niitä ei merkitty sitaateiksi, vaan syntyi käsitys, että kyse on Petterssonin omasta tekstistä. Se on yksiselitteisesti epäeettistä, eivätkä parit hipsut olisi menettelytapaa paljon parantaneet. OKM:n alainen tekijänoikeusneuvosto linjasikin lokakuussa toiminnan rikkovan tutkijoiden moraalisia oikeuksia.
Asiasta tekee erityisen raskauttavan kaksi asiaa.
Ensinnäkin Maria Pettersson on toimittajien ammattilehden Journalistin päätoimittaja, kaupallisesti menestynyt tietokirjailija ja kärkäs media-alan epäeettisyyksien kommentoija. Hän on alalla vaikutusvaltainen hahmo, joka on yleisradiotoiminnan ystäville tuttu muun muassa mediakriittisen Viimeinen sana -ohjelman panelistina ja mediankin toimintaa ruotivan Pyöreän pöydän juontajana.
Hänen toimintaansa on arvioitava korkeaa asemaa vastaavalla tavalla, eikä nyt esitetty kritiikki ole ”kivittämistä” (kuten jälkiviisas Jan Erola väitti) sen paremmin kuin ”ajojahti” (yllättävähkö näkemys Tiedetoimittajain liiton Ulla Järveltä).
Journalistiliiton hallitus näyttää Suomen hallituksen tavoin luottavan anteeksipyynnön ja nuhtelun maagiseen voimaan.
Vielä surkeampaa on ollut toimittajien ammattiliiton Journalistiliiton toiminta. Liitto, joka on sekä Petterssonin työnantaja että edunvalvoja, antoi pitkään ymmärtää, että kiistan ydin on lähteytyksessä ja viittauskäytännöissä ja että niissä on alalla laajempaakin epäselvyyttä. Näin ei ole.
Se asettui näkyvästi puolustamaan Petterssonia ja oli vielä 22. marraskuuta sitä mieltä, että päätoimittaja nauttii liiton hallituksen täyttä luottamusta. Ulospäin se näytti siltä, että liitolle on tärkeämpää suojella yhtä ihmistä kuin koko alan uskottavuutta.
Ilmeisesti julkinen paine kuitenkin kävi kiusalliseksi, sillä jo parin päivän päästä liiton hallitus piti ”hätäkokouksen”. Sitä edelsi päivän mittaan kiihtynyt kritiikki, muun muassa Jyrki Lehtolan kolumni, Long Playn uutiskirje sekä joukko tyrmistyneitä twiittejä, joista osassa vaadittiin Petterssonia eroamaan.
Hätäkokous päätti, että keskustelua jatketaan alkuviikosta, ja ilmeisesti sen seurauksena Pettersson pyysi maanantaina anteeksi tutkijoilta, jotka hyväksyivät anteeksipyynnön.
Tiistaina liitto tiedotti jälleen. ”Täysi luottamus” olikin vaihtunut ”erittäin vakaviin moitteisiin”. Pettersson puolestaan julkaisi Facebook-sivullaan monisanaisen julkisen anteeksipyynnön, jossa haastatteli itse itseään toiminnastaan. Hauskaa kyllä, kysymykset olivat juuri niitä, joita muut toimittajat ja yleisö ovat yli vuoden miettineet. Päivitystä kommentoineiden mielestä se oli ”rohkeaa” ja ”suoraselkäistä”, minusta kaikkea muuta.
Heristetään sormea, sanotaan anteeksi, höpistään opiksi ottamisesta ja tadaa, asia on loppuunkäsitelty.
Torstaina asiaa käsiteltiin liiton valtuuston syyskokouksessa. Neljän tunnin keskustelun jälkeen valtuusto päätti äänin 33-32, ettei Petterssonilla ole sen luottamusta. Petterssonin kohtalo Journalisti-lehden päätoimittajana jäi kuitenkin avoimeksi.
Yhtä falskia oli se, että sekä liitto että Pettersson ovat viimeisimmissä ulostuloissaan vierittäneet vastuuta ”viestinnän epäonnistumiselle”. Kuinka uskottavaa on, että viestinnän ammattilaiset epäonnistuvat näin vakavan asian viestinnässä näin katastrofaalisella tavalla?
Journalistiliiton hallitus näyttää Suomen hallituksen tavoin luottavan anteeksipyynnön ja nuhtelun maagiseen voimaan. Heristetään sormea, sanotaan anteeksi, höpistään opiksi ottamisesta ja tadaa, asia on loppuunkäsitelty.
Kansalaisen näkökulmasta mikään ei takaa sitä, ettei kaikki jatkuisi kuten ennenkin.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka harkitsee liittyvänsä Journalistiliittoon, jotta voisi erota siitä.
