Suomi laatii nyt metsien suojelulle uusia kriteerejä.
Euroopan unionin biodiversiteettistrategiassa edellytetään, että kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät suojellaan jäsenvaltioissa tiukasti.
Mutta mitä ne vanhat ja luonnontilaiset metsät ovat? Käsitteistön ja sen suomenkielisten käännösten ympäripyöreys jättää paljon tulkinnanvaraa siitä, millaisia metsiä strategiassa tarkoitetaan.
Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus ovat luovuttaneet ympäristöministeriölle ja maa- ja metsätalousministeriölle oman, EU-komission ohjeisiin perustuvan arviointikehikkonsa.
Tietopaketti toimii poliittisen päätöksenteon tukena. Lopullinen päätös suojeltavan vanhan metsän kriteereistä tehdään ministeriöissä.
Näillä perusteilla metsiä arvioidaan
EU-komission ohjeistuksessa vanhojen ja luonnontilaisten metsien tunnistamisessa käytetään neljää pääindikaattoria ja neljää täydentävää indikaattoria. Tiukkaa suojelua edellytetään, jos metsikkö täyttää pääindikaattoreista kolme ja täydentävistä kaksi.
Pääindikaattorit ovat: luontainen puulajisto, monipuolinen ja runsas lahopuusto sekä vanhat ja kookkaat puut. Syken projektipäällikkö Kimmo Syrjäsen mukaan Suomessa täyttyy lähtökohtaisesti kaikkialla kriteeri luontaisesta puulajistosta.
Täydentäviä indikaattoreita komission ohjeissa ovat esimerkiksi metsän pääosin luontainen uudistuminen, puuston kerroksellisuus, habitaattipuut eli puut, joista löytyy kolopesijöille sopivia pesäpaikkoja, ja vanhojen metsien indikaattorilajien kuten naava- ja luppokasvustojen esiintyminen.
Ohjeet ovat sinänsä melko yksinkertaiset. Perimmäinen kysymys onkin, miten niitä pitäisi tulkita suomalaisissa metsissä. Pelkkä puuston ikä ei vielä tee metsästä tämän määritelmän mukaisesti ”vanhaa”.
EU:n kriteerit ovat siis tiukat. Luonnontilaiset metsät ovat EU:n mukaan lähes koskemattomia, mutta vanhoissa metsissä saa EU:n määritelmässä olla ihmisen jättämiä jälkiä, kunhan ne ovat ”asteittain häipymässä”.
Päätöstä sorvattaessa käydään tiukkaa rajanvetoa siitä, onko puustoltaan vanha talousmetsä luonnonsuojelullisesti arvokasta vanhaa metsää. Tätä rajaa vedettäessa lahopuuston merkitys kasvaa.
Löyhillä kriteereillä suojeltavaa tulisi enemmän, mutta silloin vaikutus ulottuisi myös laajemmin talousmetsiin. Näin tiukoilla kriteereillä suurin osa Suomen vanhoista metsistä on jo suojeltua, kuten myöhemmin esiteltävä laskelma kertoo.
Minkä ikäinen on vanha puu?
Kuinka vanhaa on vanha metsä? Tähän kysymykseen pureuduttaessa on tärkeää tiedostaa ”vanhuuden” hyvin vaihteleva ja tulkitsijasta riippuva luonne.
Arviointikehikossa laskettiin luonnontilaisten metsien puuston keski-ikää. Havupuuvaltaisissa kangasmetsissä vanhan metsän alaikäraja on maan eteläpuoliskolla 120 vuotta ja pohjoisessa 140 vuotta.
Lehtipuuvaltaisissa metsissä vastaava alaikäraja on 80 vuotta koko maassa lukuun ottamatta Ylä-Lappia, jossa se on 100 vuotta.
Lahopuuta tiukan suojelun piiriin asetettavista metsistä pitäisi löytyä puulajistosta riippuen hehtaarilta vähintään 20–50 kuutiometriä Etelä- ja Keski-Suomessa ja pohjoisessa vähintään 10–20 kuutiometriä hehtaarilta.
Mutta ei metsän arvoa ihan millintarkaksi rimaksi voi asettaa. Heikkotuottoisilla kasvupaikoilla voidaan soveltaa alempia rajoja ja rehevillä kasvupaikoilla ylempiä rajoja.
Lahopuun tilavuuden kynnysarvon lisäksi vaaditaan aina niin kutsuttua lahopuujatkumoa. Lahopuuston on siis pitänyt muodostua pitkän ajan kuluessa ja metsiköstä pitää löytyä kuolleita puita kaikissa lahoasteissa. Yhden reippaan syysmyrskyn kaatamat puut eivät siis riitä kriteerien täyttämiseen.
Jos metsikkö loistaa lahopuuresursseillaan tai vastaavasti puuston iässä, voidaan kriteereissä joustaa harkinnan mukaisesti.
Vahvasti tiivistäen tällaiset ovat siis Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen arvioimat kynnysarvot vanhoille metsille. Katsotaanpa sitten, miten paljon vanhoja metsiä Suomesta näin laskien löytyisi.
Näin paljon Suomessa on vanhoja metsiä
Luonnonvarakeskuksen esimerkkilaskelmassa selvitettiin EU-kriteerit täyttävien vanhojen metsien pinta-alaa Suomessa. Aineistona käytettiin valtakunnan metsien inventoinnin tuloksia vuosilta 2019–2022.
Laskelma on suuntaa antava, sillä poliittista päätöstä vanhojen metsien kriteereistä ei ole vielä tehty.
Pinta-ala-arvion laskennassa käytettiin otoskoealoille määritettyä puuston keski-ikää ja lahopuuston luonnontilaisuusarviota. Käytetyt raja-arvot riippuivat metsäkasvillisuusvyöhykkeestä.
Vaihteluväliksi saatiin 350 000–620 000 hehtaaria riippuen siitä, kuinka tiukkoja kriteerejä arvioinnissa käytetään. Vanhat metsät ja kitumaat painottuvat erityisesti Metsä- ja Tunturilappiin. Suurin osa tästä metsäalasta, noin 330 000–560 000 hehtaaria, sijaitsee valtion mailla.
Suurin osa näillä kriteereillä lasketuista luonnontilaisista ja vanhoista metsistä sijaitsee jo suojelluilla alueilla. Tällä kaavalla laskien puuntuotannon metsämaan osuus vanhojen metsien pinta-alasta on vaihteluvälillä 30 000–62 000 hehtaaria.
Jos poliitikot päätyvät näiden kriteerien noudattamiseen, on noin 90 prosenttia suojeltavasta alasta jo nyt suojeltua.
Laskelman tuloksiin liittyy kuitenkin merkittäviä epävarmuuksia. Niistä olennaisin on se, ettemme vielä tiedä lopullisia kynnysarvoja vanhojen metsien määrittämiseen.
Lisäksi puuston keski-iän määrittäminen on vaikeaa metsissä, joissa on eri ikärakenteita. Lisäksi lahopuumääristä ei ollut käytössä mitattua tietoa, vaan ainoastaan inventoijan henkilökohtainen arvio asteikolla runsaasta niukkaan.
Kuuntele Yle Areenasta Pieleen mennyt historia:
