Tekoäly vaatii aina vaan tehokkaampia koneita laskelmien tekoon – tällainen on miljardiluokan datakeskus

Islantilainen yhtiö kertoi tiistaina rakentavansa Kouvolaan uuden datakeskuksen. Rakentaminen voi alkaa vuoden 2024 kesällä.

Tältä tyhjällä tontilla tehtaan kupeessa näyttää. Video: Antro Valo / Yle.
  • Mari Siltanen

Islantilainen Atnorth-yhtiö kertoi torstaina rakentavansa datakeskuksen Kouvolaan. Keskus tulee Myllykosken entisen paperitehtaan alueen lähelle, Kymijoen länsipuolelle eli Ummeljoelle. Selvitimme, mitä tämä uutinen tarkoittaa.

Mitä Atnorth-yhtiö tekee?

Atnorth on Pohjoismaihin datakeskuksia rakentava yritys. Sillä on datakeskuksia Islannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Yksi on rakenteilla myös Tanskaan. Kun rakenteilla olevat valmistuvat, datakeskuksia on seitsemän.

Mikä on datakeskus?

Datakeskuksissa on tietokoneita ja niiden järjestelmiä, jotka tekevät monimutkaisia laskelmia. Laskelmat vaativat tehokkaita koneita.

Mitä datakeskuksessa tehdään?

Atnorthin asiakkaina on esimerkiksi rahoitusyhtiöitä ja ajoneuvoteollisuuden yhtiöitä, jotka tekevät simulaatioita. Simulaatio näyttää mitä voisi tapahtua ja se jäljittelee todellisuutta. Simulaatiot vaativat paljon laskelmia. Nykyään Atnorthin koneet suorittavat myös aiempaa enemmän tekoälyyn liittyviä ja suurten nettiyhtiöiden laskelmia.

Mitä datakeskus tarvitsee?

Paljon sähköä. Esimerkiksi Kouvolaan rakennettava 60 megawatin datakeskuksen sähkönkulutus vastaa kaupunkia tai isompaa tehdasta. Siksi datakeskus on helppo rakentaa vanhan tehtaan viereen. Alueella on jo yhteydet suuriin sähkömääriin. Verkkoyhteyksien on oltava hyvät, mutta myös muun infran eli teiden pitää olla kunnossa. Lisäksi Suomen ilmasto on sopiva kuumeneville ja viilennystä tarvitseville koneille.

Islantilaisen Athnort yhtiön havainnekuva Kouvolan Ummeljoelle tulevasta datakeskuksesta.
Havainnekuva uudesta datakeskuksesta. Kuva: Atnorth

Kuinka iso datakeskus on?

Kouvolan datakeskuksen kokoluokka on 12 000–15 000 neliötä. 15 000 neliötä eli 1,5 hehtaaria on noin kaksi jalkapallokenttää. Koko tontti on 21 hehtaarin kokoinen.

Mitä se maksaa?

Tarkkoja lukemia eri kustannuksista ei kerrota, mutta kyseessä on miljardiluokan investointi.

Miten kauan rakentaminen kestää?

Kouvolaan tulevan keskuksen rakentaminen kestää noin kaksi vuotta. Rakentaminen alkaa kesäkuussa, jos lupa-asiat järjestyvät. Viivästyksien takia aloitus voi venyä elokuulle. Rakentaminen työllistää satoja ihmisiä.

Ketkä saavat töitä?

Rakentamisvaiheessa töitä tulee rakennusalan ammattilaisille. Datakeskus työllistää sen sisällä ammattilaisia myös valmistumisen jälkeen. Datakeskusta pitää päivittää jatkuvasti esimerkiksi sähköjen ja tuuletuksen, mutta myös koneiden osalta. Tavaraliikenteen takia tieyhteydetkin ovat tärkeitä.

Yhtiön tavoitteena on työllistää mahdollisimman paljon paikallisia yrityksiä ja osaajia.

Mitä seuraavaksi?

Vuonna 2023 Atnorth osti kaksi uutta pienempää datakeskusta pääkaupunkiseudulta. Se rakentaa lisäksi parhaillaan datakeskusta Espooseen. Kouvolan keskus on näitä suurempi, mutta senkin laajentamiseen on jo suunnitelmia. Laajennukset riippuvat asiakkaiden määristä. Kouvolan tontin myyjä odottaa, että avaus tuo muita yrityksiä itse tehtaan alueelle tai tyhjille tonteille. Uusia datakeskuksia ei suunnitella ennen nykyisten valmistumista.

Lähteet: Atnorthin toimitusjohtaja Eyjólfur Magnús Kristinsson, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka, tontin myyneen Redeve oy:n toimitusjohtaja Jari Lahtinen.