Kolmosen ratikka jatkaa tihennetyllä vuorovälillä Tampereella

Kolmoslinjalla on testattu tiheämpää, kuuden minuutin vuoroväliä arkisin ruuhka-aikaan. Lisäliikenne on sujunut hyvin ilman merkittäviä ongelmia.

Tampereen ratikka Hervannassa.
Kokeilussa on selvitetty tiheämmän liikennöinnin vaikutusta esimerkiksi liikennevalo- ja sähköratajärjestelmiin sekä muuhun liikenteeseen. Kuva: Jani Aarnio / Yle
  • Heli Mansikka

Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse on kokeillut marras- ja joulukuun aikana tiheämpää vuoroväliä ratikkalinjalla 3. Ratikka on kulkenut kuuden minuutin vuoroväliä arkisin ruuhka-aikaan kello 13–18 välillä. Aiemmin vuoroväli oli seitsemän ja puoli minuuttia.

Kokeilua on päätetty jatkaa ainakin maaliskuun 2024 loppuun asti.

Nysse kertoo tiedotteessa, että tiheämpi liikennöinti on vähentänyt keskimääräistä ratikkavuorojen kuormitusta iltapäivän ruuhka-aikaan. Lisäliikenne on sujunut hyvin ilman merkittäviä ongelmia ja esimerkiksi täsmällisyys sekä luotettavuus ovat pysyneet hyvällä tasolla.

Lyhyempää vuoroväliä kokeiltiin myös keväällä. Tuolloin kokeilu kesti vain kolme päivää. Kokeilussa selviteltiin tiheämmän liikennöinnin vaikutusta esimerkiksi liikennevalo- ja sähköratajärjestelmiin sekä muuhun liikenteeseen.

Tampereen seudun joukkoliikenteen, Nyssen matkustajamäärät ovat olleet syksyn aikana korkealla tasolla sekä ratikka- että bussiliikenteessä.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki [email protected].