Ohjelmistokehittäjä Niilo Korkiakoski, 31, avaa läppärinsä Etelä-Afrikasta vuokratun Airbnb-asunnon takapihalla.
Hän on ilmoittanut työnantajalleen, että viettää kolmisen viikkoa Kapkaupungissa työn ja lomailun merkeissä. Suurin osa ajasta on työpäiviä, mutta matkaan mahtuu myös muutama päivä vuosilomaa.
Korkiakoski haluaa itse päättää, missä työskentelee. Tämä oli hänelle tärkeä kriteeri, kun hän aloitti työt nettikaraokepalvelua myyvässä yhtiössä, Singassa.
– Otin sen puheeksi jo haastattelussa. Se oli minulle käytännössä kynnyskysymys, että jos minun täytyy pysyä Suomessa, tai olla viisi päivää viikossa toimistolla, en olisi ottanut työpaikkaa vastaan.
Korkiakoski työskentelee omassa rytmissään ja päättää itse, milloin on töissä ja vapaalla. Hän on jo ehtinyt käymään kuuluisalla Pöytävuorella sekä safarilla tekemässä tuttavuutta eksoottisiin eläimiin.
- Pääkuvan videolta voit katsoa Korkiakosken safariajelua norsujen keskellä.
Koronapandemian aikana etätyö yleistyi monissa työpaikoissa. Pandemian laannuttua ja matkustusrajoitusten poistuttua yhä usempi haluaa työskennellä kotikonttorin sijaan ulkomailta käsin, vaikka työtehtävä ei sitä edellyttäisi, kertoo kansainvälisen etätyön asiantuntija, verolakipalveluiden johtaja Mikko Nikunen konsulttiyhtiö EY:stä.
– Olemme jumpanneet kansainväliseen etätyöhön liittyviä asioita paljon eri organisaatioiden kanssa. Eli voi sanoa, että se on lisääntynyt viime vuosina.
Nikusen mukaan monet yhtiöt sallivat etätyön ulkomailta. Useissa Euroopan maissa etätyöskentely on suhteellisen helppoa järjestää ainakin lyhytaikaisesti.
EY:n syksyllä 2023 julkaiseman tutkimuksen aineistosta kävi ilmi, että 28 prosenttia pohjoismaisista yhtiöistä sallii työntekijöidensä työskennellä tilapäisesti heidän valitsemastaan paikasta. Kaikista vastanneista yrityksistä tämän salli 33 prosenttia.
Tutkimukseen haastateltiin yli 17 000 työntekijää ja yli 1 500 työnantajaa maailmanlaajuisesti.
Jotkut isot kansainväliset organisaatiot ovat kuitenkin ottaneet kielteisen linjan ulkomaan etätyöhön, koska Eurooppaa kaukaisemmissa maissa esimerkiksi verotukseen ja vakuutuksiin liittyvät asiat voivat mutkistua.
Täältä voit lukea, mitä työntekijän ja -antajan kannattaa huomioida, kun etätyötä tehdään esimerkiksi Italiassa, Espanjassa, Thaimaassa tai Kaliforniassa.
Vapaus lisää työntekijän tyytyväisyyttä
Kun puhutaan työskentelystä ulkomailla sellaisissa tehtävissä, jotka eivät edellytä matkustamista, työnantajan konkreettinen hyöty on pitää hyvä työntekijä tyytyväisenä.
– Se vahvistaa työntekijän positiivista kokemusta työnantajasta, kun on enemmän vapautta. Tämä on myös tärkeää, kun houkutellaan organisaation ulkopuolelta uusia työntekijöitä, Nikunen sanoo.
Hän suosittelee, että työnantaja luo ulkomailla tehtävää etätyötä varten yhtenäiset pelisäännöt.
– Kun organisaatio linjaa, missä tilanteissa, missä maissa ja millä ehdoilla on mahdollista tehdä etätyötä, näitä asioita ei tarvitse käydä läpi erikseen jokaisen tapauksen kohdalla.
Ulkomaan etätyömahdollisuus voi olla edellytys työpaikan vastaanottamiselle
Yle kysyi tammikuun alkupuolella lukijoilta, onko heillä mahdollisuutta työskennellä etänä ulkomailta. 45 ihmistä vastasi kyselyyn. Heistä kolme neljäsosaa kertoi pystyvänsä etätyöhön ulkomailla.
19 vastaajaa kertoi myös, että heille mahdollisuus työskennellä etänä ulkomailla on edellytys pysyä nykyisen työnantajan palveluksessa. He työskentelevät esimerkiksi IT-alalla tai asiantuntijatehtävissä. Vastaajat kommentoivat tässä jutussa nimimerkillä asian arkaluonteisuuden vuoksi, mutta heidän henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.
Tuskin huolisin enää työtä ilman etätyöskentelymahdollisuutta ulkomailla, paitsi jos olisi pakko.
Suunnittelija
Moni vastaajista pitää etätyömahdollisuutta ulkomailla erittäin suotavana, tai jopa kriteerinä seuraavaa työpaikkaa ajatellen. Etätyö on tärkeää etenkin niille, joiden perheenjäseniä tai seurustelukumppani asuu ulkomailla.
Kun vaihdan työpaikkaa, tämä tulee olemaan yksi tärkeistä kriteereistä.
Annika
Jos avoimeksi tulisi työtehtävien puolesta sopiva työpaikka, joka sallisi etäilyn ulkomailta, todennäköisesti hakisin sitä. Etätyömahdollisuus lisäisi huomattavasti työpaikan houkuttelevuutta.
Maria
Työelämä edellyttää yhä enemmän joustavuutta sekä työntekijältä että työnantajalta. Näin on alettu yhdistämään myös työ- ja lomamatkoja. Osa vastaajista kertoi, että heidän on mahdollista jäädä ulkomaille esimerkiksi konferenssin päätyttyä lomalle tai etätöihin. Jotkut vastaajista voivat jäädä myös loman päätyttyä kohteeseen tekemään etätöitä.
Vastausten perusteella majoitus maksetaan itse, kun työtehtävät ovat päättyneet. Joissakin tapauksissa työnantaja kustantaa myös paluulennon, mutta se ei saa maksaa enempää, kuin lento olisi maksanut pelkän työmatkan päättyessä.
Erään vastaajan työpaikassa huomioidaan myös sellaiset työntekijät, joilla ei ole tavallisesti mahdollisuutta työskennellä etänä.
Osa työtehtävistä vaatii paikallista läsnäoloa, jonka vuoksi etätyöskentely ei ole mahdollista. Yritys kuitenkin tarjoaa vuosittaisen all-inclusive etätyöviikon Etelä-Euroopan maassa loka-marraskuussa, jossa koko työyhteisö mukana, ja kaikki on maksettu.
Joonas
Etätyö on pidentänyt lomakohteissa yöpymistä
Noin neljänneksellä suomalaisista on mahdollisuus sellaiseen etätyöhön, jota voi tehdä matkakohteessa, kertoo Matkamessujen teettämä tuore Matkailututkimus.
Noin kolmasosa tästä joukosta myös kertoo lomamatkojensa pidentyneen maksullisessa majoituksissa, kuten hotellissa, hostellissa, vuokramökkissä tai Airbnb-majoituksessa.
Kotimaan matkoilla matkat olivat pidentyneet 17 prosentilla vastaajista. Ulkomaan matkoilla matkat olivat pidentyneet 14 prosentilla vastaajista.
Ulkomaan matkat ovat pidentyneet keskimäärin 4,5 vuorokautta ja kotimaan matkat 3,7 vuorokautta.
Kantarin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1 187 suomalaista joulukuussa 2023. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.