Vaasan ja Mustasaaren yhteisen akkuteollisuusalueen investointien odotetaan synnyttävän tulevaisuudessa tuhansia työpaikkoja.
Usko alueen syntymiseen ja isoihin rahallisiin vaikutuksiin on edelleen korkealla.
– Kyllä tätä työtä kannattaa jatkaa, vakuuttaa Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Giga-Vaasan alue on kooltaan noin 1 000 hehtaaria. Tällä hetkellä tonttivarauksia on kahdelle anodimateriaalitehtaalle ja yhdelle katodimateriaalitehtaalle.
Lisäksi norjalaisyhtiö Freyerillä on varaus akkukennotehtaan tontista. Yhtiö rakentaa kuitenkin ensin kennotehtaan Yhdysvaltoihin.
Vaikuttavuusmallissa kaksi skenaariota
Aluekehittämiseen erikoistunut MDI-konsulttitoimisto on muodostanut vaikuttavuusmallin akkuteollisuusalueen asiakkaiden antamien lukujen perusteella.
Mallissa on kaksi skenaariota, ja molemmissa tarkastellaan kahta eri vaihetta hankkeissa. Ensimmäinen on inventointivaihe vuosina 2024–2026 ja toinen itse tuotantovaihe vuosina 2027–2029.
Jo investointivaiheessa syntyisi tuhansia työpaikkoja muun muassa konkreettisten rakennustöiden kautta.
Tuotannon pyöriessä täysillä vuosikymmenten taitteessa työpaikkoja olisi optimistisimman skenaarion mukaan syntynyt kymmenisen tuhatta, niistä puolet Vaasan seudulle.
Myös rahallisten vaikutusten arvioidaan nousevan isoiksi. Tuotantovaiheessa Vaasan seudulle akkuteollisuuden tuotos olisi suurimmillaan 5,4 miljardia euroa. Kokonaisvaikutus olisi 7,8 miljardia.
Lisää toimijoita tänä vuonna
Vuoden 2023 lopulla kiinalainen Shanghai Shansan Technology ilmoitti suunnitelmistaan sijoittaa tuotantoaan GigaVaasan alueelle. Häyryn mukaan tiedossa on tänä vuonna lisää toimijoita.
– Meillä on lupa odottaa kolmea investointipäätöstä tämän vuoden aikana. Toimijoita on Intiasta ja myös Euroopasta, kertoo Häyry.
Häyryllä on luottoa siihen, että akkuteollisuusalue tulee olemaan realismia. Optimistisimmassakaan skenaariossa alue ei ole vielä täynnä, joten arviota on varaa nostaa vieläkin isommaksi.
– Meidän asiakkaidemme näkemys on, että esimerkiksi kennotontilla on puolet rakentamatta eli lisäpotentiaalia on heidän mielestään olemassa.
Vaikuttavuusmalli on Häyryn mukaan hyvä työkalu tulevaisuutta ajatellen, ja se on mukana jatkossa eri neuvotteluissa.
– Jos halutaan, että valtio on mukana tukemassa meitä, pitää meidän osoittaa valtiolle, miksi tätä kannattaa tukea.