Ilveksen parajääkiekkoilija Nemo Pajula oli yhtenä tavallisena tiistai-iltana houkuteltu siipiravintolaan ystävien toimesta. Ruokailu kuitenkin keskeytyi, kun Pajula yllätettiin Vuoden tamperelainen -pystillä.
– Oikeasti? Maailmassa on ennenkin tapahtunut ihmeitä ja nyt tapahtui yksi lisää, Pajula nauraa.
Vuoden tamperelainen -äänestyksen järjestivät kaupunkilehti Tamperelainen, Tampere Tunnetuksi ry ja Yle Tampere.
Äänestyksessä oli mukana 10 finalistia. Ääniä annettiin yhteensä 11 618, ja Pajula sai niistä 30,3 prosenttia. Toiseksi tullut taidetalonmies Mika Pettissalo sai 18,7 prosenttia äänistä ja kolmanneksi tullut vaatesuunnittelija Lauri Järvinen 8,2 prosenttia.
– Olin ihan varma, että jään ainakin pormestarille kakkoseksi, tuore Vuoden tamperelainen jatkaa, viitaten ehdolla olleeseen Kalervo Kummolaan.
Ennen Vuoden tamperelainen -äänestyksen alkamista kaikki finalistit yllätettiin haastattelulla. Yllättäminen onnistui toistamiseen myös voittajan selvittyä.
– Ystäväni Emil soitti ja kysyi, että lähdenkö siiville. Sen verran se vain ohjeisti, että laita puhdas paita päälle ja käy suihkussa.
Voittajalle luovutettavaan graniittipystiin oli kaiverrettu Nemo Pajulan nimi.
– Voitto tuntuu kyllä erittäin hyvältä – ja äänivyöry kyllä yllätti sekin!
Vastapäätä pöytää hymyilevä Emil Järventie sanoo heti, että palkinto meni täysin oikeaan osoitteeseen.
– Kyllä meillä on oikea voittaja, sen verran sinnikäs kaveri ollut. Nemo on muutenkin tosi positiivinen ja reipas, eikä ole luovuttanut missään kohtaa.
Ikinä ei kannata luovuttaa
Syksyllä 2022 Nemo Pajula loukkaantui vakavasti alle 18-vuotiaiden SM-sarjan jääkiekko-ottelussa. Hän oli juuri täyttänyt 17 vuotta.
Ottelussa Pajula lensi selkä edellä laitaan, jonka seurauksena häneltä murtui kaksi nikamaa ja hän halvaantui. Halvaantumisen myötä Pajula luopui NHL-haaveistaan. Tilalle tuli kuitenkin pian uusia unelmia.
– Ikinä ei kannata luovuttaa. Vaikka elämässä tulisi haasteita, niin kannattaa yrittää palata takaisin perusarkeen ja jatkaa elämää.
Pitkän kuntoutuksen jälkeen Pajula on päässyt takaisin jääkiekkokaukaloon. Hän pelaa nyt Ilveksen parajääkiekkojoukkueen keskushyökkääjänä.
Vaikka kävelykyky ei enää koskaan palaa, ei Pajula anna sen hidastaa.
– Yritän aina olla mukava jätkä ja auttaa kaikkia, jotka apua tarvitsevat. Haluan antaa vinkkejä kaikille meikäläisen tilanteessa oleville – ja kävelevillekin.
”Onneksi meillä on Nemo”
Nemo Pajulalla on tiivis ja läheinen, vajaan kymmenen hengen kaveripiiri. Perheen tuen ja oman sinnikkyyden lisäksi hän on kiitollinen ystävilleen siitä, että hän pääsi takaisin perusarkeen loukkaantumisen jälkeen.
– Kaverit kävivät melkein joka päivä sairaalassa katsomassa ja piristämässä. Kotiutumisen jälkeen on kyllä ollut hieno huomata, että aina kun vaan pystyy, lähdetään pihalle tekemään niitä samoja juttuja, joita tehtiin silloin, kun vielä pystyin kävelemään.
Pajula tietää, että tilanne voisi olla myös täysin toisenlainen.
– Siitä todella iso kiitos kaikille kavereille, että niin ei tapahtunut.
Ystävän loukkaantuminen pysäytti aikanaan koko tiiviin kaveripiirin.
– Kyllä siinä mietti, että pienestä on kiinni koko elämä. Mutta onneksi Nemolla on tällaisia kavereita ja meillä on Nemo, ystävä Emil Järventie toteaa.