Hilkka Fofonoff eli melko erillään omasta äidinkielestään vuosien ajan. Työelämässä kokkina ja kotona arjessa ei ollut paljoakaan tilaa koltansaamen kielelle.
Arki kuitenkin muuttui yllättäen, kun häntä pyydettiin opettamaan Ivalon ala-koululaisille koltansaamea. Edellinen opettaja oli jäämässä eläkkeelle, eikä opettajan paikkaan ollut riittävästi hakijoita. Fofonoff uskoo sen johtuvan luku- ja kirjoitustaidon puutteesta.
– Emmehän me osanneet hyvin kirjoittaa koltansaamea, vaikka sitä puhuimme. Siksi ihmiset eivät ole uskaltaneet lähteä sitä opettamaan. Silloin minä mietin, että kyllä siellä nyt joku täytyy olla jatkamassa sitä työtä, kertoo Fofonoff.
Fofonoff pelasi avoimin kortein. Hän kertoi koulun rehtorille, ettei ollut koskaan oppinut lukemaan eikä kirjoittamaan omaa äidinkieltään. Koltansaamen opettajan vaatimukset kuitenkin täyttyivät sillä, että hän pystyi opettamaan laulun, leikin ja sanojen opettelun kautta.
Työ lasten parissa opetti kielen myös Hilkalle
Hilkka Fofonoff otti työn vastaan ja alkoi opettaa lapsille koltansaamea. Valmista oppimateriaalia ei ollut. Koltansaamenkielinen kuvasanakirja auttoi kuitenkin paljon kielen opettamisessa.
Vähitellen oma kieli tuli tutuksi myös kirjoitettuna.
– Kuvia ja pieniä tekstejä katsomalla se lähti. Pidemmät tekstit, joissa oli enemmän asiaa, olivat vaikeampia, muistelee Fofonoff.
Kirjakieli nosti oman äidinkielen arvoa
Koltansaamen kielen puhujia on arviolta noin 300 ihmistä Suomessa. Kieltä ei ole opetettu Suomen kouluissa kuin vasta muutaman vuosikymmenen ajan.
Fofonoffin kouluaikoina koltansaamea opetettiin vain yksi tunti viikossa. Kielelle ei ollut olemassa opetussuunnitelmaa, eikä vähemmistökielelle ollut olemassa vielä kirjakieltäkään.
– Kyllähän me ensimmäiset ajatukset saimme siitä, millainen koltansaame on. Emme kuitenkaan kirjoittaneet tai lukeneet, toistimme vain perässä.
Hilkka Fofonoff löysi yhteyden omaan äidinkieleensä työssään lasten kieltenopettajana. Luku- ja kirjoitustaitoaan hän vahvisti lopulta koltansaamen kielen vuoden mittaisessa koulutuksessa.
– Aloin oppia sanoja paremmin. Myös vanhat sanat tulivat esiin tarinoiden ja kirjoitusten mukana, sanoo Fofonoff.
Vuosien kuluessa koltansaamen kieli sai myös oman kirjakielensä.
Fofonoffille oma äidinkieli alkoi kirjakielen myötä saada uutta merkitystä. Kieli myös palasi Fofonoffin jokapäiväiseen käyttöön. Tänä päivänä hän on yksi harvoista koltansaamenkielisistä kääntäjistä.
– Sitten kun sen oppii, ei lukeminen ole enää mitään. Kun vain lukee ja lukee, niin yhä paremmin se alkaa mennä.
Fofonoff haluaakin kannustaa myös muita äidinkielisiä opiskelemaan omaa kieltään.
– Se olisi hienoa, jos ihmiset enemmän lukisivat ja puhuisivat saamea. Se on myös itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa oppia omaa kieltä. Uskon, että moni kyllä haluaisi lukea. Asioista saa kyllä selvää, vaikkei kaikkia sanoja heti ymmärtäisikään.
Tämä artikkeli on syntynyt ainoan Suomessa julkaistavan koltansaamenkielisen Mâʹst jiõm mainsteʹče ääkkain-podcastsarjan pohjalta.
