Moottorikelkkasafarilla sattui hengenvaarallinen tilanne Kemijoen jäällä Rovaniemen keskustassa.
Oppaan vetämä kelkkajono oli palaamassa perjantaiaamupäivänä kaupungin keskustaan, kun yksi ulkomaalaisista matkailijoista irtautui kelkkajonosta, kertoo Safarctican kehitysjohtaja Vepe Okkonen. Asiakas suuntasi kelkallaan lujaa vauhtia kohti Jätkänkynttilän sillan alla olevaa sulaa.
– Onni onnettomuudessa oli, että hän pääsi sulan yli, jonka jälkeen kelkka kaatui, ja oppaamme pääsi pelastamaan hänet rannalle, Okkonen kertoo.
Tapahtuneesta selvittiin säikähdyksellä, eikä turisti loukkaantunut. Paikalle tilannetta kutsuttiin varmistamaan pelastuslaitos, joka myöhemmin hinasi kelkan pois sulan laidasta. Tässä kohdassa Kemijoessa on kova virtaus.
Safarctican Okkosen mukaan asiakasta puhutettiin heti tapauksen jälkeen.
– Hän ei osannut selittää syytä käyttäytymiselleen, ja myönsi tehneensä väärin, Okkonen kertoo.
Nopeusrajoitin ei ollut päällä
Vepe Okkosen mukaan tapahtumien tarkkaa kulkua selvitetään. Sulan yli ajaminen oli mahdollista, sillä vauhtia oli paljon.
Kelkkojen vauhtia rajoitetaan harjoitteluavaimilla, jolloin kelkalla pääsee 40 kilometrin tuntinopeutta. Turistin kelkan nopeus viittaa siihen, että rajoitin ei ollut päällä.
– Varsin todennäköistä on, että hän on ajanut täystehoisella kelkalla eli niin sanotulla normaaliavaimella, Okkonen sanoo.
Yritys kieltää rajoittimen pois ottamisen turisteilta. Käytännössä tosin harjoitusavain ja normaaliavain ovat samassa nipussa. On siis mahdollista, että turisti on itse poistanut nopeusrajoituksen. Rajoitinkäytäntöä puidaan nyt Safarcticassa.
– Pitää selvittää, miten turvallisuutta voidaan parantaa.
Okkosen mukaan normaaliavain on mukana nipussa esimerkiksi tehon lisäämistä varten, jos kelkka jää kiinni hankeen.
Kysyimme, tarjotaanko turisteille mahdollisuutta poistaa nopeusrajoitus.
– Joissakin erityistapauksissa, mutta päivittäisessä toiminnassa kaikki safarit ajetaan harjoitteluavaimella, Okkonen vastaa.
Onnettomuus sattui Rovaniemen keskustassa sijaitsevan kelkkasafarien lähtöpaikan lähellä. Joki virtaa osin sulana paikan vieressä. Lähtöpaikan turvallisuutta on lisätty rakentamalla aita rannan ja joen välille, mutta myös paikan merkitys huomioidaan, kerrotaan Safarcticasta.
– Selvitetään ensin, mikä aiheutti onnettomuuden ja sen jälkeen tehdään johtopäätökset, mitä asialle tehdään jatkossa, Okkonen sanoo.
”Ihmisten kanssa kun toimii, kaikkea ei voi estää”
Viime kuussa toisen yrityksen moottorikelkkasafarilla oppaana työskennellyt ulkomaalainen nainen kuoli Rovaniemellä sattuneessa onnettomuudessa. Poliisin mukaan kuski törmäsi kelkallaan puuhun. Asiaa tutkitaan Pohjois-Suomen aluehallintavirastossa vakavana työtapaturmana.
Safarctican Vepe Okkosen mukaan ennen safarille lähtöä asiakkaiden kanssa käydään läpi turvallisuusohjeistukset, ja heitä varoitetaan poistumasta kelkkajonosta, jota opas johtaa.
Okkonen näkee, että safarille lähteminen on turvallista, kun ohjeita noudatetaan.
– Ihmisten kanssa kun toimii, kaikkea ei voi estää, Okkonen toteaa.