Metro kulki maanantai-illan Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemien välillä alennetulla nopeudella. Syynä hidastuneelle liikennöinnille oli Itäbaanan rakennustyöt, jotka aiheuttivat metroraiteiden alla olevan maaperän valumisen pois paikoiltaan. Metrojunat kulkivat alennetulla nopeudella Kipparlahden kohdalla.
Rakennustöissä on valmisteilla uusi pyörätie.
– Metrojunat kulkevat penkan päällä. Metroradan vieressä on pyöräilybaanan rakennustyöt käynnissä ja baanaa rakennetaan metropenkan juuressa. Johtuen rakennustöistä, metron penkka on parissa kohtaa alkanut valumaan alas kohti työmaata. Tästä syystä rata on mennyt hieman notkolle, kertoo Kaupunkiliikenne oy:n kunnossapitopäällikko Matti Pekkarinen sanoi maanantai-iltana.
Ajonopeus laskettiin minimiin turvallisuussyistä.
– Kyse ei ole massiivisesta vajoamasta ja välitöntä vaaraa ei ole. Nämä ovat yleisiä tapahtumia, niitä aina silloin tällöin tulee.
Metron penkka korjattiin yön aikana.
– Menemme yöllä paikan päälle ja mittaamme, korjaamme ja paikkaamme kohdan, Pekkarinen kertoi.
Vajoama on nyt tuettu
Metron valvomo tiedotti varhain tiistaina kello 3.15 yöllä, että vajoama on saatu korjattua ja tuettua. Varotoimenpiteenä metro kulkee tiistaiaamuna Kulosaaren ja Herttoniemen kohdalla alennetulla nopeudella, noin 35 kilometriä tunnissa.
Metroliikenne kulkee muutoin normaalisti. Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenteen omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiaisen mukaan kaikki metrovuorot ajetaan tiistaina.
Nopeusrajoitus on voimassa tiistain ajan, tai niin pitkään, kun vajoama-alueen on todettu olevan pysyvästi kunnossa.
Pyöräilybaanan työt on tällä hetkellä keskeytetty ja työmaa käyttökiellossa. Tämä jatkuu, kunnes työtä on turvallista jatkaa.
4.3.2024 kello 18.44: Uutiseen lisätty video.
5.3.2024 kello 6.44: päivitetty tiistaiaamun tuore tieto, että vajoama on saatu tuettua.