Huonosta kouluruuasta parjattu yhtiö ottaa uudet keinot käyttöön Janakkalassa: lapset arvostelevat ruuan aterian jälkeen

Janakkalaisia osallistetaan jatkossa entistä enemmän kommentoimaan ja kehittämään kouluruokaa. Parhaat keinot otetaan käyttöön eri puolilla Suomea.

Hymynaama-automaatti kouluruokalassa.
Hymynaama-palauteautomaatilla oppilaat voivat tuoreeltaan kommentoida kulloinkin tarjottua kouluruokaa. Kuva: Miki Wallenius / Yle
  • Miki Wallenius

Janakkalan kouluruoan laadusta arvostelun kohteeksi joutunut Compass Group pyrkii parempaan keskusteluyhteyteen koululaisten ja heidän vanhempiensa kanssa.

Tiistaina yhtiö tarjosi kouluruokaa Turengin yhteiskoulun vanhempainiltaan saapuville. Tarjolla oli uutta texmex-vuokaa, jota on luvassa koulun ruokalistalle ensi viikolla. Sen mausta haluttiin heti palautetta.

– Meillä on Janakkalassa takana aika vaiherikas vuosi. Ajattelimme, että olisi tärkeää järjestää tällaisia kohtaamisia tästä eteenpäin ihan systemaattisestikin, selitti Compass Groupin toimitusjohtaja Hannu Rahnasto pienen esittelyosaston pystyttämistä.

Sama oli tehty jo aiemmin Tervakosken koululla vanhempainillan yhteydessä.

Uusille 7.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen jaettiin tietoa ja annettiin tilaisuus keskustella kouluruoasta, ravitsemussuosituksista, kotimaisuudesta ja vastuullisuudesta.

Koululainen istuu tyytyväisenä tyhjän lautasensa ääressä koulun ruokalassa.
Alvari Aarresuo siirtyy Turengin yläasteelle ensi syksynä. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Paikalle oli saapunut myös 7. luokalle siirtyvät Alvari Aarresuo huoltajiensa Sini Tetrin ja Juhana Aarresuon kanssa.

Arvari muisteli vielä hetkeä, kun Compass Group keväällä 2023 otti vastuun kouluruoasta. Startti meni tunnetusti poskelleen.

– Se oli vähän huono homma, koska osa ruoista oli sellaisia, etteivät niistä opettajatkaan tykänneet.

Eniten harmitti hernekeiton ja taco-vuoan poistuminen ruokalistalta. Hernekeitto on sittemmin tehnyt paluun listalle.

Janakkalan palautekokeilut jatkossa koko maahan?

Compass Groupin Hannu Rahnaston mukaan yhtiö kehittää kouluruokaansa jatkossa entistä enemmän yhdessä oppilaiden kanssa.

– Meidän täytyy pilotoida nyt erilaisia palautekanavia, digitaalisia, hymynaama-vastauskanavia ja muunlaisia kokeiluita. Väkeä on myös kutsuttu kylään Helsinkiin tuotekehitykseemme, Rahnasto luettelee.

Tiistaina vanhemmille jaettiin koodeja verkkokyselyyn, jossa tiedusteltiin muun muassa, mitä tietoa kotiväki haluaisi saada kouluruoasta.

Compass Groupin henkilökuntaa toivottamassa väkeä tervetulleeksi vanhempainiltaan.
Compass Groupin henkilökunta kävi tiistaina Janakkalan Turengin yläasteella kertomassa, miten kouluruokaan voi jatkossa paremmin vaikuttaa. Keskellä toimitusjohtaja Hannu Rahnasto. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Koululaisille jaettiin puolestaan linkkiä, jolla he pääsevät elokuussa verkossa äänestämään suosikkiateriaansa ja jälkiruokaansa koulun lempiruokapäivälle. Samalla koululaisilta toivotaan vinkkejä, miten he haluaisivat päästä vaikuttamaan kouluruokailuun.

Janakkalassa astianpalautuspisteessä koululaiset voivat jo painaa automaatin hymynaamaa-emojia sen mukaan, miltä ateria oli maistunut.

– Haluamme konseptoida tapoja ja keinoja osallistaa lapsia ja nuoria. Niitä piloitoidaan täällä Janakkalassa. Pyrimme saamaan niistä malleja kaikkialle Suomeen niihin kouluihin, joissa toimimme, kertoo Rahnasto.

Paikalliset makumieltymykset näkyviin ruokalistoille

Compass Groupin johtavan ravitsemusasiantuntijan Kirsi-Maria Hoikan mukaan ruokalistoja myös paikallistetaan.

– Olemme huomanneet, että ruoka, joka maistuu vaikka yliopistokaupungissa, ei tällaisessa pienemmässä maalaiskunnassa välttämättä olekaan ykköshitti.

Nainen puhuu kouluruoan merkityksestä koulussa.
Johtava ravitsemusasiantuntija Kirsi-Maria Hoikka tietää, miten ruokamieltymykset vaihtelevat eri puolilla Suomea. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Palautetta tarvitaan, jotta yhtiö löytää tiettyyn ruokailupaikkaan sopivat ruoat.

– Ruokalistaa räätälöidään sen mukaan, mikä juuri siinä paikassa maistuu, Kirsi-Maria Hoikka vakuuttaa.