Ainakin osa nuorista uskoo, että ammattikoululainen saa helpommin kesätöitä kuin lukiolainen. Tämä ei silti välttämättä pidä paikkaansa.
– Eniten vaikuttavat motivaatio ja oma työhistoria, sanoo palvelupäällikkö Timo Telakivi Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistosta.
Lukiolaisille ja ammattikoululaisille on tehty kyselyitä kesätyöpaikoista. Tuoreimmissa kyselyissä vuonna 2022 noin puolet vastanneista kertoi työllistyneensä.
Amisbarometrin mukaan vastaajista 42 prosenttia oli kesätöissä, kun taas lukiolaisbarometrin mukaan 54 prosenttia lukiolaisista oli töissä.
Kaikki ammattikoululaiset eivät kuitenkaan välttämättä edes hae kesätöitä.
– Usealla on opintoja myös kesällä, kertoo edunvalvonnan asiantuntija Suvituuli Lundmark Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry:stä.
Kyselyt on toteutettu eri tavalla asetelluin kysymyksin, joten niiden vastaukset eivät ole täysin verrattavissa toisiinsa.
Opiskelijoiden työllistymisen vertailua vaikeuttavat myös koulujen eripituiset lukuvuodet ja ammatillisten harjoittelujen ajoittuminen kesään.
Listasimme alle, mitkä asiat vaikuttavat kesätyöpaikan saamiseen.
1. Ikä
Kesätyön saantiin saattaa vaikuttaa se, onko hakija täysi-ikäinen.
– Alaikäisiä on hankalampi palkata, koska työnantajalla on tällöin erilainen vastuu, kertoo Lundmark Sakki ry:stä.
Nuorella hakijalla ei myöskään välttämättä ole esimerkiksi ajokorttia, työturvallisuuskorttia tai hygieniapassia.
2. Koulutusala
Aloilta, joilla muutenkin on töitä, löytyy myös kesätöitä.
– Sote-alan opiskelijoille on tarjolla paljon kesätyöpaikkoja, sanoo Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston opinto-ohjaaja Simo Paananen.
Lukiolaisten kesätyöpaikat sijoittuvat Kotkan lyseon lukion opinto-ohjaaja Nina Salmen mukaan laajasti eri aloille. Ammattikoululainen sen sijaan etsii usein töitä omalta tulevalta alaltaan tai läheltä sitä.
3. Itseluottamus
– Onneksi meillä on amiksia, jotka ovat ylpeitä omasta osaamisestaan ja alastaan, sanoo Suvituuli Lundmark Sakki ry:stä.
Tämä ei ole aina itsestään selvää. Työnantajien suhtautuminen ammatilliseen koulutukseen Lundmarkin mukaan vaihtelee.
On myös tärkeää, että nuori osaa sanoittaa oman osaamisensa, vaikka tutkinto ei vielä olisi valmis.
– Joskus nuoret eivät huomaakaan, millaista osaamista heillä jo on. Sitä voidaan kartoittaa yhdessä, sanoo Tauno Telakivi te-toimistosta.
Kaikki eivät halua kesätyötä, ja se on okei
Useat opiskelijat joutuvat työskentelemään opintojensa ohessa. Lukiolaisten liiton puheenjohtaja August Kiattrakoolchai toivoo silti, että kesätyöt olisivat lukiolaisille vapaaehtoista työkokemuksen kerryttämistä eikä taloudellinen pakko.
– Työelämässä ja peruskoulutuksessakin on kesäloma. Milloin opiskelijat lepäävät? kysyy myös Suvituuli Lundmark Sakki ry:stä.
Hän painottaa, että nuoren perusturvallisuuteen kuuluu lupa levätä ja keskittyä omaan kasvuun.
– Kesätyön ei tulisi olla sellaista, että yritetään pärjätä ja pysyä pinnalla taloudellisesti, vaan sen pitäisi olla oma valinta.
Juttua muokattu 30.5. kello 9:40
Justusta korjattu nimivirhe. Sakki ry:stä haastateltu on edunvalvonnan asiantuntija Suvituuli Lundmark, ei viestinnän asiantuntija Adéle Nurmela.