Suuri valiokunta yhtyy eduskunnan viimeviikkoiseen päätökseen ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajan nostamisesta. Valiokunta sai valmiiksi mietintönsä tänään keskiviikkona.
Asiasta päätettiin hallituspuolueiden jäsenten enemmistöllä äänin 14-11. Myös keskustan kansanedustaja Mika Lintilä puolsi mietintöä.
Vastaan äänestivät muut opposition valiokuntajäsenet sekä hallituspuolue kristillisdemokraattien Sari Tanus.
Hallitus esittää enintään kahdeksanprosenttisten käymisteitse valmistettujen alkoholijuomisen tuomista ruokakauppoihin.
Lakimuutoksen myötä lähikaupastakin voisi siis jatkossa ostaa vahvempia oluita ja siidereitä sekä miedompia viinejä.
Esitys jättäisi Alkon hyllyille muun muassa yli 5,5-prosenttiset viinapohjaiset lonkerot ja niin kutsutut limuviinat.
Eduskunnan täysistunto keskustelee suuren valiokunnan mietinnöstä huomenna torstaina. Lopullinen äänestys järjestettäneen ensi viikon keskiviikkona.
KD:n Tanus lipesi hallitusrivistä
Valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) ei kommentoinut hallituspuolueen kansanedustajan lipeämistä hallituksen riveistä.
– Tämä on eduskuntaryhmien johdon välinen asia. Olennaista on, että mietintö on saatu valmiiksi, Autto sanoi.
Kristillisdemokraattien kansanedustajille annettiin jo hallitusneuvotteluissa lupa äänestää vastaavissa hallituksen esityksissä kuten parhaaksi katsovat.
Tanus itse perusteli toimintaansa terveydellisillä perusteilla.
– Pitkän linjan terveydenhuollon ammattilaisena tiedän hyvin, että alkoholin saatavuuden lisääminen lisää monia haittoja. Tämän esityksen puolella emme voineet olla.
Valiokunta hyväksyikin mietintöön yksimielisesti lausuman, jonka mukaan hallituksen on seurattava lakimuutoksen vaikutuksia perheisiin, lapsiin ja alkoholikuolleisuuteen.
Oppositio halusi vielä kuulla asiantuntijoita
Oppositiopuolueet esittivät, että valiokunta kuulisi asiassa asiantuntijoita ennen mietinnön laatimista.
Osa asiantuntijoista on tulkinnut alkoholilain muutoksen saattavan olla ristiriidassa Euroopan unionin kilpailulainsäädännön kanssa.
– Olisi ollut tärkeää, että suuri valiokunta olisi kuullut vähintään valtiosääntöoppineita uudestaan, koska EU-oikeuden vastainen esitys ei tee hyvää Suomen maineellekaan, SDP:n kansanedustaja, valiokunnan varapuheenjohtaja Maria Guzenina sanoi.
Ongelmaksi voi muodostua valmistustaparajoitus eli se, että käymisteitse ja tislaamalla valmistetut alkoholit asetetaan eriarvoiseen asemaan.
– Valmistustaparajoitus ei palvele viime kädessä yhtään ketään, Guzenina sanoi.
Valiokunnan puheenjohtaja Autto myöntää, että esitys saattaa pitää sisällään EU-oikeudellisia ongelmia.
– Asialla ei sinänsä ole kiire, mutta eduskunnan vakiintuneen tavan mukaan suuri valiokunta ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa avaa prosessia lisäkuulemisille, hän perusteli opposition vaatimusten hylkäämistä.
Myös EU-komissio on moittinut Suomea asiasta. Sen mukaan Suomen terveydelliset perusteet etanolipohjaisten laimennettujen alkoholijuomien rajaamiseksi esityksen ulkopuolelle eivät olleet riittäviä.
Sote-valiokunta esitti hylkäämistä, eduskunta edistämistä
Alkoholilaki on edennyt eduskunnassa poikkeuksellisessa järjestyksessä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti alkoholilain hylkäämisestä, mutta eduskunta päätti viime viikolla, että esitys etenee ja suuri valiokunta laatii siitä mietinnön.
Lain hylkäämisen puolesta äänesti suurin osa oppositiopuolueiden kansanedustajista, kristillisdemokraatit sekä perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew.
Hallitusta tuki joukko vihreiden ja keskustan kansanedustajia, Liike nyt sekä perussuomalaisista erotettu Timo Vornanen.
– Vaikka prosessissa on ollut poikkeavuutta, niin hallituksen esitys alkoholilain muuttamisesta etenee johdonmukaisesti kohti hyväksymistä, Autto totesi tiedotteessa.
Juttua päivitetty kauttaaltaan