Lappeenrannan sisäliikuntahallille esitetään 800 000 euron lisämäärärahaa

Lisäraha käytettäisiin halliin tulevan juoksuradan nostokaarteita varten. Ilman kaarteita sisäliikuntahallin hinta laskee 1,25 miljoonalla eurolla.

Kuvassa näkyy Amiksen tekonurmi kentän laidasta kuvattuna.
Lappeenrannan tuleva sisäliikuntahalli tulee Amiksen monttuun osittain tekonurmen päälle. Arkistokuva. Kuva: Marika Anttonen / Yle
  • Olli-Pekka Toivanen

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta aikoo esittää, että kaupunginhallitus myöntää tulevalle sisäliikuntahallille 800 000 euron lisärahoituksen.

Sisäliikuntahallin toteutuskustannusarvio on 15,5 miljoonaa euroa. Se ylittää kaupungin määrittelemän budjetin, joten lisärahoitusta tarvitaan. Lisärahoitus esitetään varattavaksi vuodelle 2024 varatusta talonrakennusinvestointien hankevarauksesta.

Sisäliikuntahalliin rakennetaan myös juoksurata ja radalle nostettavat kaarteet. Kaarteita voisi kallistaa lattiatasolle, jolloin hallia voisi käyttää monipuolisemmin. Nostokaarteiden hinta on 1,25 miljoonaa euroa.

Lautakunta päättää esityksestä ensi maanantaina

Kaupunkikehityslautakunta aikoo esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy sisäliikuntahallin toteutuskustannusarvion ja 800 000 euron lisärahoituksen budjettiin. Kustannusarvio kattaa myös nostokaarteet.

Mikäli kaupunginhallitus ei myönnä lisärahoitusta, toteutuskustannusarvio laskisi 14,3 miljoonaan euroon ilman nostokaarteita.

Kaupunkikehityslautakunnan mukaan rakennustyöt tulee käynnistää sen jälkeen, kun kaupunginhallituksen lisärahoituspäätös, rakentamispäätös ja urakoitsijavalinta ovat saaneet lainvoiman.

Kaupunkikehityslautakunta päättää lisärahoituksen esittämisestä maanantaina 17. kesäkuuta.