Kuntajohtaja: Postin päätös lopettaa ilmaisjakelulehtien jakaminen uhkaa pikkukuntien tiedonkulkua ja median moniäänisyyttä

Eteläpohjalainen Alajärven kaupunki on lähestynyt Postia julkisella mediatiedotteella. Se toivoo, että Posti harkitsee päätöstään uudelleen.

Kaupan lasiovessa on Postin oranssi logo. Oveen on kiinnitetty lappu, jossa lukee tietoja K-Supermarketin aukioloajoista lakon aikaan.
Posti kertoi aikeistaan toukokuussa ja nyt pikkukunnissa huoli tiedon kulkemisesta kasvaa. Kuva: Sakari Muurinen / Yle
  • Olli-Pekka Louniala

Posti ilmoitti toukokuussa lopettavansa osoitteettoman ilmaislehtien jakelun vuoden 2025 alusta alkaen.

Harvaan asutuissa kunnissa päätös on saanut tyrmistyneen vastaanoton. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä kaupunginjohtaja Vesa Koivunen sanoo, että Postin päätös uhkaa median moniäänisyyttä ja saavutettavuus heikkenee.

– Meitä ei ole ajateltu tässä ollenkaan. Miten Posti ajattelee informaation täällä enää kulkevan?, Koivunen ihmettelee.

Osoitteettomilla ilmaislehdillä tarkoitetaan esimerkiksi lehtiä, joita ei ole tilattu kotitalouksiin, vaan ne jaetaan maksutta.

Posti perustelee päätöstä sillä, että ilmaislehtien määrät ovat olleet laskussa ja erityisesti kaupunkialueilla mainos- ja ilmaisjakelukiellot ovat yleistyneet merkittävästi.

Posti arvioi, että ilmaisjakelun lopettaminen johtaa 130 työntekijöiden vähennykseen.

Ilmaislehdessä myös kunnan tiedotus

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen kertoo, että Alajärvi päätti muutama vuosi sitten siirtää kaupungin viralliset tiedotteet paikalliseen ilmaisjakelulehteen.

Kilpailutuksen voitti mainosrahoitteinen Torstai-lehti, joka ilmestyy joka torstai Järviseudun seutukunnassa. Lehdellä on jakelua 11 000 talouteen.

Koivunen pitää ilmaisjakelua erittäin kriittisenä tiedonkulun kannalta.

– Meidän kunnassamme on paljon seniori-ikäisiä ihmisiä, joille ilmaisjakelulehti saattaa olla se ainoa lehti, joka heille tulee.

Koivusen mukaan ennen kaikkea kyse on kuitenkin myös kuntien elinvoimatekijästä.

– Postin päätöksellä on todellisia haittavaikutuksia yhteiskunnallisesti. Täällä iäkkäillä ei ole digivalmiuksia.

Myös Alajärven elinvoimajohtaja Jaakko Aninko allekirjoittaa kaupunginjohtajan viestin. Hän kuitenkin ymmärtää myös Postin hankaluuden saada ilmaislehtien jakelusta kannattavaa.

Hän toivoo, että Posti harkitsisi päätöstään uudelleen ja että harvaan asuttujen kuntien tarpeet otettaisiin paremmin huomioon.

– Posti on yrittänyt ratkaista ongelmiaan ihan ruohonleikkuusta lähtien, joten olisikohan tässä asiassa kuitenkin uudelleen harkinnan paikka, Aninko sanoo.

Aninko muistuttaa, että he eivät kuntana aja vain yhden lehden asiaa, vaan tässä on kyse koko maan pikkukunnista.

Miten posti ajattelee informaation täällä kulkevan?

Vesa Koivunen, Alajärven kaupunginjohtaja

Yle ei tavoittanut Postista ketään torstaina kommentoimaan suunnitelmia tarkemmin.

Alajärven kaupunki on lähestynyt Postia julkaisemalla mediatiedotteen, nyt se jää odottamaan vastausta.

Koivunen ja Aninko toivovat, että Posti on heihin pian yhteydessä.

– Toivon, että valtakunnallinen liikelaitos kantaisi oman kortensa kekoon maakuntien hyvinvoinnin puolesta, kaupunginjohtaja Koivunen sanoo.

OIkaisu 21.6. klo 10.45: Korjattu tieto, että osoitteettomilla ilmaislehdillä tarkoitettaisiin esimerkiksi paikallislehtiä. Paikallislehti on yleisen määritelmänsä mukaan kotiin tilattava lehti.