Juhannuksen juhlijat pitivät poliisin kiireisenä Keski-Suomessa

Keski-Suomen alueella ratista kärähti juhannuksen aikana lähes 30 kuljettajaa.

Ihmiset katselevat kun laulaja Viivi esiintyy.
Himoksella järjestetty juhannusfestivaali keräsi Jämsään kymmeniä tuhansia juhlijoita. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Minna Matintupa

Poliisin näkökulmasta juhannus oli Keski-Suomessa tavanomaisen vilkas.

Tehtävien määrä alkoi lisääntyä jo torstaina, kun menoliikenne alkoi ja Himoksen juhannusfestivaalit käynnistyivät.

Sisä-Suomen poliisin komisario Teemu Karhusen mukaan itse festivaalialueella tapahtumajärjestäjät ja järjestyksenvalvojat hoitavat työnsä hyvin, mutta tapahtuma-alueen ympäristössä järjestyshäiriöt ja liikennetehtävät lisääntyvät.

– Kynnys lähteä rattiin on monella liian matala. Ihmiset eivät tiedosta, että useamman päivän juhlien jälkeen pitäisi olla erityisen tarkkana ajokunnon kanssa, Karhunen sanoo.

Keski-Suomen alueella ratista kärähti juhannuksen aikana lähes 30 kuljettajaa.

Torstaista sunnuntaille saakka poliisilla oli Keski-Suomessa keskimäärin noin 300 tehtävää vuorokaudessa. Rattijuopumuksien lisäksi poliisia työllistivät erilaiset häiriötehtävät, kuten tappelut.

Tavalliseen viikonloppuun verrattuna poliisitehtäviä oli erityisen paljon alueen pienemmissä kunnissa, eli suosituilla kesämökkipaikkakunnilla.