Kesä on kauneusihanteita koskevien keskustelujen sesonkiaikaa. Lisääntyvä lämpö pakottaa vähentämään vaatetusta, vaikka omaa kehoa ei haluaisi näyttää toisille.
Epävarmuutta ei tuota vain oma ulkomuoto, vaan myös siihen liittyvät kielteiset ajatukset. Moni pohtii, voiko omien vatsamakkaroiden säännöllinen tarkastelu ja niihin kohdistuva inho olla itsessään epätervettä.
1990- ja 2000-luvuilla käytiin laihojen supermallien ympärille kiertynyttä kauhistelevaa ja sensaatiohakuista julkista keskustelua. Siinä syömishäiriöt nähtiin seurauksena naisia kahlitsevista kauneusihanteista. Syömishäiriöön sairastunut nainen miellettiin poikkeusyksilöksi, joka ilmensi erityistä tunnollisuutta ja itsekuria.
Ruoasta ja terveydestä käytävä keskustelu on sosiaalisen median aikakaudella moninaistunut. Laihdutuskerhot ovat siirtyneet verkkoon ja erikoistuneet erilaisiin dieetteihin. Niihin osallistuvat entistä useammin myös miehet.
Kehopositiivisuusaktivistit esittävät, että syömishäiriöiset ajatukset eivät paikannu poikkeusyksilöihin, vaan ne vaivaat koko yhteiskuntaa ja erityisesti naisia.
Samalla verkkoon on muodostunut laihdutuspuhetta vastustava kovaääninen aktivistirintama. Heidän mielestään länsimaita vaivaava pinttynyt mielenkiinto painoon on itsessään häiriintynyttä ja terveydelle vaarallista.
Kehopositiivisuusaktivistit esittävät, että syömishäiriöiset ajatukset eivät paikannu poikkeusyksilöihin, vaan ne vaivaat koko yhteiskuntaa ja erityisesti naisia.
Tervettä ruokasuhdetta koskeva keskustelu kiinnittyy siten edelleen lihavuuteen ja laihduttamiseen, joihin kumpaankin liitetään valtavia terveysriskejä. Syömishäiriön ja laihuuden tavoittelun välille vedetään edelleen yhtäläisyysmerkit. Samalla syömishäiriöt liitetään toistuvasti naisiin ja naiseuteen.
Suuri osa miesten pakonomaisesta ja terveydelle vaarallisesta syömiskäyttäytymisestä jää sekä miehiltä itseltään että heitä hoitavilta tahoilta tunnistamatta.
Syömishäiriöliitto korostaa, että syömishäiriön oireilla on sairastuneelle aina jokin tarkoitus. Kun syömishäiriöt samastetaan energiansaannin välttelyyn, jäävät havaitsematta monet muut päämäärät, joihin sekä syömistä että syömättömyyttä voidaan käyttää.
Suuri osa miesten pakonomaisesta ja terveydelle vaarallisesta syömiskäyttäytymisestä jää sekä miehiltä itseltään että heitä hoitavilta tahoilta tunnistamatta. Miehiltä ei osata kysyä, eivätkä he itse kysy itseltään, oikeita kysymyksiä, jotka voisivat suunnata huomion syömiseen ja sen ongelmallisiin piirteisiin.
Miehet kokevat usein tyytyväisyyttä tai välinpitämättömyyttä kehoaan kohtaan, eivätkä heistä kaikki pidä kilojen kertymistä välitöntä reagointia vaativana ongelmana. Toisaalta monien miesten on vaikea myöntää, että he ylipäätään kokevat ahdistusta. Vielä hankalampaa on myöntää, ettei hallitse omaa syömistään tai lääkitsee vaikeita tunteita syömällä.
Vaikka sukupuolten välillä ei ole suurta eroa ahmintaoireiden esiintyvyydessä, niihin liittyvät häiriödiagnoosit ja psykososiaalinen apu kertyvät naisille.
Monilla miehillä tyytymättömyys omaan kehoon liittyy lihavuuden sijaan kehon liian pieneen kokoon. Tässäkin tapauksessa mahdolliseen syömishäiriöön liittyy liiallinen pikemminkin kuin liian vähäinen syöminen. Sairastuneen toiminta on silti pakonomaista, sitä motivoi vinoutunut käsitys oman kehon mittasuhteista, ja sillä on kielteisiä vaikutuksia hänen terveyteensä. Halu kasvaa suuremmaksi ei kuitenkaan välttämättä mahdu arkiseen käsitykseen syömishäiriöistä syömisen rajoittamisena.
Syömishäiriöt tulisi ymmärtää syömisen häiriöiksi, jotka voivat koskea ketä tahansa iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Miehet eivät myöskään ole sisäisesti yhtenäinen ryhmä, jota koskisivat jakamattomat miesten kauneusihanteet. Sosiaalinen ja kulttuurinen viitekehys vaikuttaa omalle keholle asetettuihin vaatimuksiin: erityisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvat miehet kokevat muita enemmän tyytymättömyyttä kehoonsa ja halua laihtua.
Esitän, että kauneusihanteisiin, kehonkuvaan ja syömiseen liittyvissä keskusteluissa pitäisi osata erottaa eri ilmiöt toisistaan. Kauneusihanteita on epäilemättä olemassa. Ne eivät kuitenkaan yksistään määrää yksilön kehonkuvaa tai niitä menetelmiä, joilla hän kehoaan muokkaa.
Kaikenlaiset kielteiset kokemukset omasta kehosta eivät johda syömishäiriöihin, eikä syömishäiriöön aina liity kielteistä kehonkuvaa.
Syömishäiriöt tulisi ymmärtää syömisen häiriöiksi, jotka voivat koskea ketä tahansa iästä tai sukupuolesta riippumatta. Monet syömishäiriöiden oireet ovat sukupuolittuneita. Ei kuitenkaan ole niin, että vain naiset sairastuvat, eikä ole olemassa vain yhdellä sukupuolella ilmeneviä syömishäiriön muotoja.
Henri Hyvönen
Kirjoittaja on mies ja miestutkija. Hän työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa yhteiskuntatieteiden laitoksella. Hänen pro gradu -tutkielmansa tarkasteli syömishäiriöön sairastuneiden miesten omaelämäkerrallista puhetta.
