Ylipitkät työpäivät, omista lomista tinkimistä, aukioloaikojen supistamisia.
Valtakunnallinen pula farmaseuteista näkyy monella tapaa osan apteekkarien arjessa.
Yle uutisoi tammikuussa, että Suomen Apteekkariliiton mukaan maan apteekeista puuttuu 500 farmaseuttia. Tilanne on jatkunut jo vuosia ja on edelleen akuutti.
Asiaan vaikuttaa muun muassa se, että Suomeen on viime vuosina avattu noin 50 uutta apteekkia. Niinpä 4 000 farmaseuttia jakaantuu nyt entistä useampaan apteekkiin.
Myös hyvinvointialueet ovat rekrytoineet farmaseutteja lääketurvallisuustehtäviin.
– Olemme samassa tilanteessa kuin sote-sektori henkilöstöpulan osalta. Tilanne on johtanut siihen, että moni apteekkari tekee itse pitkää päivää ja joutuu tinkimään lomistaan, sanoo Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Inka Puumalainen.
Jos kesäaikaankaan ei saada sijaisia, on koko henkilökunnan jaksaminen vaarassa.
– Apteekissa tehdään parhaansa, ettei asia näy asiakkaille. Tehtävä on kuitenkin turvata asiakkaan lääkehoito, missä onnistutaankin maassamme hyvin.
Ylipitkää päivää ja henkilöstövajetta
Yksi tilanteesta kärsivistä on Seinäjoella Ykkösapteekkia pitävä apteekkari Kati Rantoja.
Hän on pitänyt Seinäjoella apteekkia vuodesta 2021. Farmaseuttipula on vaivannut alusta asti.
– Pula näkyy niin, että henkilöstöä ei saada tarpeeksi työvuoroihin. Olen hiljattain päätynyt siihen, että jouduin sulkemaan apteekin ovet viikonlopuksi.
Kun henkilöstöä ei ole tarpeeksi, ei ole myöskään särkymävaraa. Etenkin kesäloma-aika on tiukka, jos päälle tulee esimerkiksi sairauslomia.
Apteekkari kertoo supistaneensa aukioloaikoja kesällä 13 tuntia viikossa; joka päivältä on nipistetty jonkin verran.
Itse Rantoja painaa ylipitkää päivää.
– Harva jaksaisi tehdä näin paljon töitä. Teen arkisin 10–14-tuntista päivää ja lisäksi työskentelen viikonloput. Pyrin lyhentämään viikonlopun työpäiviä ja pitämään välillä sunnuntaivapaita, mutta vapaapäivä onnistuu vain harvoin.
Rantojalla on ollut jo pidempään farmaseuttihaku auki, mutta hakijoita ei ole tai he eivät ole päteviä.
Fimean tarkastuksessa ohjeistus lisähenkilökunnasta
Farmaseuttipula ilmeni myös rutiinitarkastuksessa, jonka Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea teki Rantojan apteekkiin viime joulukuussa.
Sittemmin Fimea on käynyt tilannetta läpi apteekin kanssa ja ohjeistanut hankkimaan lisää farmaseuttista henkilökuntaa.
– Tällaisessa tapauksessa katsomme aukioloaikoja ja apteekin toiminnan laajuutta ja suhteutamme henkilökunnan määrää siihen, avaa tilannetta Fimean Luvat ja tarkastukset -yksikön päällikkö Juha Sinnemäki.
Sinnemäki sanoo, ettei tarkkaa henkilökuntamäärää anneta, vaan se suhteutetaan aina muihin toimintoihin ja kokoon.
– Ellei lisähenkilöstön palkkaus onnistu, tulee harkita aukioloaikoja ja tarpeen mukaan supistaa niitä. Apteekkari on kyllä ryhtynyt toimiin lisähenkilöstön palkkaamiseksi.
Fimean tarkastuksesta kertoi ensin Ilkka-Pohjalainen. Rutiinitarkastuksia tehdään Suomessa riskiperusteisesti noin 50 vuodessa.
Lisää koulutusta ja työtä sujuvammaksi
Apteekkariliitto on asettanut työryhmän pohtimaan ongelmaa. Vaikka haasteita on, Apteekkariliiton Inka Puumalainen on toiveikas.
Sosiaali- ja terveysministeriöön on perustettu työryhmä pohtimaan apteekkitalouden ja sääntelyn uudistusta.
– Etenkin apteekkityön sujuvoittamiseen liittyvät ongelmat priorisoidaan. Toivomme, että viestimme on kuultu ja asiaa viedään ministeriössä eteenpäin.
Tällä hetkellä farmaseutti ei esimerkiksi voi itsenäisesti vaihtaa vaikkapa 2 milligramman lääkettä 1 milligramman lääkkeeseen ja päivittää annosteluohjetta.
– Hänen on kontaktoitava tilanteessa lääkäriä, vaikka oma osaaminen riittäisi.
Tämä kuormittaa farmaseuttia ja hoitohenkilökuntaa ja aiheuttaa turhaa työtä myös lääkärille.
Toinen tärkeä asia on koulutuksen lisääminen. Tällä hetkellä farmaseutteja koulutetaan Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa sekä Åbo Akademissa.
– Hakijamäärät ovat jo lähteneet nousuun. Farmasia on vetovoimainen ala, ja työpaikka on käytännössä varma, sanoo Puumalainen.