Kunnanjohtaja haaveili Lenin-patsaista – kun niitä ei saanut, hän aloitti erikoisen yhteistyön Taiwanin kanssa

Rautavaaralla veistetään uutta patsasta taiwanilaisin voimin. Entinen kansanedustaja ja nykyinen kunnanjohtaja Mikko Kärnä visioi alueelle kokonaista patsaspuistoa.

Kolme miestä seisoo kyltin alla.
Taiwanilaisten kivitaiteiljoiden työteltta on ollut suosittu turistinähtävyys Rautavaaralla. Kuva: Petri Julkunen / Yle
  • Petri Julkunen

Kaksi taiwanilaista kivitaiteilijaa ahertaa tänä kesänä Pohjois-Savon Rautavaaralla. Kulttuuriyhteistyö sai alkunsa Rautavaaran kunnanjohtaja Mikko Kärnän erikoisesta ideasta.

Kun Suomessa kunnat alkoivat poistaa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen Lenin-patsaita katukuvastaan, alkoi Kärnä ideoida kuntaan hylättyjen patsaiden puistoa.

Idea joutui heti vastatuuleen. Sekä Kotkassa että Turussa kunnat päättivät viedä ei-toivotut patsaat ennemmin varastoon kuin toimittaa niitä pieneen savolaiskuntaan.

Seuraava suunnitelma oli kirjaimellisesti vieläkin lennokkaampi. Kärnä oli kansanedustajana toimiessaan saanut kattavan verkoston Taiwanin yhteiskuntavaikuttajiin. Tätä kautta hän sai yhteyden Hualienin maakunnan kulttuurivirastoon. Pian rautavaaralaiset pääsivät äänestämään kolmesta taiwanilaisesta patsassuunnitelmasta. Tämän jälkeen Taiwan lennätti kuntaan kivitaitelija Lin Li-Jenin assistenttinsa Cheng Yong-Duon kanssa.

Kauppias lainasi polkupyörät

Taitelijakaksikon päivittäinen aherrus kivipaaden ympärillä on muodostunut paikkakuntalaisten ja myös turistien keskuudessa vierailukohteeksi.

Myös taitelijakaksikko on päässyt tutustumaan uuteen kulttuuriin.

– Vierailu lakkasuolla marjoja poimimassa oli uskomaton kokemus. Isot puut ja jylhä luonto, ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi, maalailee tuntemuksia Lin Li-Jen.

Kun pikkukunnassa ihmeteltiin, mistä vieraille saataisiin kulkuvälineet, lainasi paikallinen sekatavarakauppias kaksi mummonpyörää käyttöön.

Tältä näyttää koulukeskuksen pihaan pystytetyllä veistoteltalla. Video: Petri Julkunen / Yle, Sami Takkinen / Yle

Osa kuntalaisista on kysellyt kunnan rahankäytön perään. Työnjako menee niin, että Taiwanista hoidetaan vieraiden matkat ja palkkiot, kunta tarjoaa ylläpidon ja paikalliselta louhokselta tulevan kivimateriaalin.

– Kokonaiskustannukset tulevat olemaan alle 15 000 euroa, joista suurin osa menee kiven hankintaan. Varsin kustannustehokasta rahankäyttöä, linjaa Kärnä.

Miksi Taiwan haluaa osaltaan maksaa patsaan alle 2 000 ihmisen savolaiseen pikkukuntaan?

– Ei tässä mitään ihmeellistä ole. Taiwan haluaa tehdä itseään ja osaamistaan ulkomailla saakka tunnetuksi. He ovat tehneet sitä jo pitemmän aikaa.

Kärnä uskoo, että kansainvälinen yhteistyö saa jatkoa.

– Sen verran tehokkaasti tuntuu some laulavan taiteilijoilla, että en yhtään ihmettelisi jos vuoden-parin sisään Rautavaaralla olisi enemmän taiwanilaisia tutustumassa paikkakunnan ihmeisiin. Ja jos tämä kulttuurivaihto nähdään toivottavaksi asiaksi, niin lisääkin voi olla luvassa patsaita Rautavaaran raitille.

Tuleeko Rautavaaralle millainen patsaspuisto? Kunnanjohtaja Mikko Kärnällä ideoita piisaa.
Paljonko pitää maksaa uudesta patsaasta kunnan keskustaan ja mitä muuta on luvassa? Mikko Kärnä kertoo aiheesta Petri Julkusen radiohaastattelussa.