Yandex myi liiketoimintansa Venäjällä, aikoo vaihtaa nimensä

Yhtiö aikoo kehittää Mäntsälässä sijaitsevaa palvelinkeskusta. Mäntsälään on yhtiön mukaan rakennettu Euroopan tehokkain kaupallisessa käytössä oleva supertietokone.

Yandex Mäntsälässä. Yrityksen nimikyltti on poistettu rakennuksen seinältä.
Yandexilla on palvelinkeskus Mäntsälässä. Keskuksen hukkalämmöllä lämmitetään kunnassa useita rakennuksia. Kuva vuodelta 2022. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
  • STT-Yle

Yandexin hollantilainen emoyhtiö kertoo myyneensä Venäjän-liiketoimintansa ja vaihtavan nimensä Nebius Groupiksi.

Uudistettuun yhtiöön jäi Mäntsälän palvelinkeskus, kun taas Yandex-hakukoneen omistus siirtyi itärajan taakse.

Yhtiö kertoo laajentavansa Uudellamaalla Mäntsälässä sijaitsevaa palvelinkeskustaan. Yhtiö julkistaman materiaalin mukaan se kehittää aluetta tekoälyliiketoimintaansa varten.

Keskuksen taustayhtiö oli vielä alkuvuonna EU:n Venäjä-pakotteiden piirissä. Ne poistuivat, kun Yandexin perustajajäsen Arkadi Volozh otettiin pois pakotelistalta.

Tiedot Mäntsälän palvelinkeskuksen kehittämisestä ilmenevät Yandexin N.V:n tiistaina lähettämästä tiedotteesta. Alkuviikolla Hollannissa sijaitseva emoyhtiö Yandex N.V. kertoi konsernin saaneen päätökseen Venäjän-liiketoimintojensa myynnin. Samassa konsernin nimi muutetaan Nebius Groupiksi, jos yhtiökokous sallii nimenmuutoksen.

YNV:n tiedotteiden perusteella Uudellamaalla Mäntsälässä sijaitseva palvelinkeskus on nostettu tulevaisuuden suunnitelmien ytimeen. Nebius Group hakee kasvua tekoälyalalla tarjoamalla muun muassa tekoälyinfrastruktuuria asiakkailleen, ja runsaan 20 000 asukkaan kuntaan on yhtiön mukaan rakennettu Euroopan tehokkain kaupallisessa käytössä oleva supertietokone. YNV kertoo tiedotteessaan myös laajentavansa palvelinkeskusta.

Korjaus 17.7. kello 15.39: Otsikossa luki vihreellisestä, että Yandex vaihtoi nimensä. Yhtiö on vaihtamassa nimeään, jos yhtiökokous uuden nimen sallii.