Metsäpaloa sammutetaan lähellä Trogirin turistikohdetta Kroatiassa

Paikallisen palopäällikön mukaan turisteilla ei ole vaaraa suomalaisturistienkin tuntemassa lomakohteessa.

  • Satu-Maria Niikko

Kroatiassa noin 70 palomiestä ja kolme lentokonetta sammuttaa parhaillaan lähellä Trogirin turistikohdetta roihuavaa metsäpaloa. Viranomaisten mukaan palo syttyi torstai-iltana.

Kroatian paloviranomaisten mukaan palohenkilöstö on onnistunut estämään tulipalon leviämisen taloihin ja hotellikompleksiin, eivätkä ne enää ole välittömässä vaarassa.

Paloviranomaisten lausunnon mukaan tulipalo lähellä Trogiria Adrianmeren rannikon keskiosassa on hallinnassa, ja alueelle on saapunut lisää sammuttajia.

– Taloilla ja turisteilla ei ole hätää, palopäällikkö Slavko Tucakovic sanoi.

Kroatian yleisradioyhtiö HRT kertoo, että tuli valtasi suuren metsäalueen leirintäalueen lähellä Seget Donjin kylässä meren rannalla.

Kroatia on viime viikkoina kärsinyt pitkittyneestä helleaallosta, ja lämpötila on noussut yli 37 lämpöasteen. Tänäänkin Trogiriin ennustetaan 36 asteen hellettä.

Splitin alueella sijaitsevaan Trogiriin tehdään lomamatkoja myös Suomesta.

Lähde: AFP