Ex-kansanedustaja Veikko Vallin haluaa muuttaa Madeiralle, mutta demariloikkari hidastaa aikeita

Varavaltuutetun loikkaus demareihin viivästyttää Tampereen kaupunginvaltuutetun lähtöä. Vallin on saanut muuttopäätöksestä paitsi onnitteluja, myös kritiikkiä.

Videolla Vallin kertoo ajatuksistaan Madeiralle muutosta. Haastattelu on kuvattu Tampereen kaupunginvaltuuston maanantain kokouksen jälkeen. Video: Jani Aarnio / Yle
  • Marjo Alste

Tampereen kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin (ps.) aikoo muuttaa Portugalin Madeiralle. Vallin on ostanut Madeiralta hedelmäfarmin.

– Farmille tulee majoitustoimintaa. Minulla ei ole aiempaa kokemusta majoitusliiketoiminnasta, syöksyn taas uuteen kuten yrittäjät yleensä, Vallin kuvaa.

Maanvaihdosta hidastaa perussuomalaisten valtuutetun Jani Moision loikka SDP:n valtuustoryhmään. Moisio ilmoitti erostaan ja liittymisestään demareihin 9. elokuuta.

Vallinin lähtö tarkoittaisi, että Moisio perisi hänen paikkansa valtuutettuna.

– Hän lähti perussuomalaisista vähän yllättäen, varmaan vaalitaktisesti. Ajattelin, että sellaista iloa en sosiaalidemokraateille suo kesken valtuustokauden, että sosiaalidemokraatti nousisi valtuustoon.

Ei koe olevansa maahanmuuttaja

Vallinilla on ollut Madeiralla kakkosasunto jo 15 vuotta. Nyt hän haluaa johtaa uutta liiketoimintaansa paikan päällä.

Muuttopäätöstä siivitti myös Madeiran presidentti, joka kehotti varakkaita, maassa jo aikaansa viettäviä ihmisiä muuttamaan maahan. Presidentin toive on, että maahanmuuttajat rakentaisivat ja investoisivat Madeiraan.

– Kutsu ei ollut henkilökohtainen, vaan laajemmalle ryhmälle, Vallin tarkentaa.

Veikko Vallin istuu kynä kädessä ja muistikirja vieressään pöydän äärellä.
Vallin kuvattiin Tampereen kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Vallin on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriittisenä poliitikkona. Muuttoaie on kirvoittanut kritiikkiä, mutta Vallin torjuu kritiikin itsestään maahanmuuttajana.

– Muutan läntiseen eurooppalaiseen valtioon, tässä ei ole monikulttuurisuusilmiötä.

Vallin kuvaa Madeiran ilmapiiriä samanlaiseksi kuin Tampereellakin. Erona hän korostaa, ettei Madeiralla esiinny maahanmuuttajataustaisia katujengejä.

– Siellä ei ole maahanmuuttajataustaista rikollisuutta lainkaan, koska kaikki maahanmuuttajat ovat makuja, eli maahan kutsuttuja tai maahan toivottuja.

Politiikka jää taakse

Uuden vaiheen piti alkaa jo aikaisemmin, mutta Vallinin mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) sai houkuteltua hänet ehdokkaaksi vielä kevään eurovaaleihin.

Kesäkuussa Vallin ilmoitti eurovaalitappionsa jälkeen, ettei aio enää jatkaa politiikassa lainkaan. Hän kuvaa politiikkaa kahdeksan vuoden jaksoksi, joka päättyy nyt lopullisesti.

– Onneksi en tullut valituksi, että pääsen toteuttamaan tällaista.

Vallinin mukaan kanssavaltuutetut yli puoluerajojen ovat onnitelleet valtuutettua tämän päätöksestä.

– On tullut kysymyksiä, milloin hedelmäfarmilta voi varata huoneita ja missä siellä on golfkenttä. Aika monihan varmaan haaveilee siitä, että eläkepäivillä tai muuten viettää aikaa jossain toisessakin maassa.