Oulun ammattiopiston opiskelijat suhtautuvat myönteisesti uuteen kasvismääräsuositukseen. Yle kysyi heidän ajatuksiaan koulutuskuntayhtymä OSAO:n Kaukovainion yksikön ruokalassa.
Jatkossa 500 grammaa kasviksia päivässä ei enää riitä, vaan niitä pitäisi syödä 800 grammaa. Tämä on osa uutta suomalaista ravitsemussuositusta, joka julkaistaan marraskuussa. Uuden ravitsemussuosituksen tavoite on vähentää punaisen lihan syömistä ja lisätä kasvisten käyttöä.
Monet Oulun ammattiopiston opiskelijat kertoivat syövänsä nykyisten suositusten mukaan, eikä 800 grammaa kasviksia päivässä kuulosta ollenkaan huonolta.
– Uusi suositus on erinomainen, sillä saamme paljon hyviä ravintoaineita kasviksista. Mielestäni on parempi, että syömme enemmän kasviksia kuin muita ruoka-aineita, Madiha Waheed sanoo.
Hanna Saarinen ja Julia Häkkinen eivät usko syövänsä kasviksia uuden suosituksen mukaisesti.
– Vatsaan ei mahdu mitään muuta kuin kasviksia sitten, Saarinen kommentoi.
– Kuulostaa aika paljolta, koska minulla ei ole tullut se puolikaan kiloa täyteen, Häkkinen tuumaa.