Huippu-urheiluyksikön johtajalla Matti Heikkisellä oli viime lauantaihin saakka erittäin miellyttäviä muistoja Vierumäen urheiluopistolta. Sinne hän palasi juhlatunnelmissa Lahden hiihtostadionilta 5. maaliskuuta 2017, kun MM-kisojen 50 kilometrin päätösmatka jäisellä baanalla oli tuonut uran neljännen ja viimeisen arvokisamitalin, pronssisena.
Pitkälti, liiankin pitkälti, urheilu-uransa ansioista huippu-urheilupyramidin kärkeen nostettu Heikkinen sai nyt kokea, että kabinettien lattia se vasta jäinen ja liukas onkin.
Olympiakomitean hallitus ilmoitti viime lauantaina Vierumäellä kokouksensa päätteeksi Heikkiselle kasvokkain, että työ huippu-urheiluyksikön johtajana päättyy saman tien ja samalla ovenavauksella poistuu yksikön varajohtaja Leena Paavolainen.
Tiedotteeksi saakka Olympiakomitean viestintäjohtaja Mika Noronen sai muotoilla syyskokouksen sadon keskiviikkona. Jos pesti Oslossa 2011 MM-kultaa suksineen Heikkisen seuraajana kiinnostaa, Olympiakomitean sivuilla kannattaa poiketa perjantaina. Silloin kerrotaan, mitä seuraavalta sateentekijältä odotetaan ja edellytetään ja mitä tälle tarjotaan.
Irtisanomiskorvaus pöydällä
Olympiakomitea kertoo kryptisesti, että Heikkinen ei jatka huippu-urheilujohtajana. Tästä voisi jopa ilman kummempaa dosentuuria tulkita, että maailmanmestarin ura Olympiakomiteassa jatkuisi niin sanotusti muissa tehtävissä. Mutta selitys on arkisempi, näissä tilanteissa tyypillinen.
Heikkinen neuvottelee lähipäivinä toimitusjohtaja Taina Susiluodon kanssa siitä, millainen rahasumma hänen irtisanoutumissopimukseensa kirjataan. Rammaksi ankaksi Heikkinen ei ole komiteaan jumittumassa.
Työtaakkansa alle vuosien mittaan uupuneen Paavolaisen lähtö oli sopuisampi, ja siihen liittyy myös painavia henkilökohtaisia syitä.
Kun tiedetään Pariisin olympiakisojen historiallinen nollatulos kisoja seuranneine urheilijaprotesteineen, Olympiakomitean luottamusjohto ja operatiivinenkin komentosilta ovat varmasti tunteneet nahoissaan isoa muutospainetta.
On eri asia, kantavatko nytkään vastuuta juuri oikeat henkilöt. Sellainen kun on kovin harvinaista suomalaisessa urheilussa, kuten esimerkiksi jääkiekkovalmentajat hyvin tietävät.
Kylmää faktaa on kuitenkin se, että vuonna 2022 isoon virhearviointiin syyllistyivät sekä olympiakomitean silloinen hallitus että Matti Heikkinen – rekrytoija ja rekrytoitava. Kun työnantaja vielä piirsi kärkitekijälleen aivan väärän tiekartan huippu-urheiluyksikön menestyksekkäästä johtamisesta, lopputulos on looginen.
Heikkinen profiloitui henkilökunnalle etäiseksi, kotikaupunkiinsa Jyväskylään jumittuneeksi Teams- ja Zoom-johtajaksi, joka ei lopulta saanut yksiköstä mitään otetta. On julkinen salaisuus, että tosiasiallinen yksikönjohtaja oli koko Heikkisen pomokauden Leena Paavolainen, joka ei tätä viittaa ylleen edes halunnut. Heikkinen teki pahan virhearvion eikä enää saanut aikaa korjata toimintatapojaan eli aloittaa yksikön todellista johtamista kahden vuoden työnteon jälkeen.
Kylmät madonluvut
Olympiakomitean keskiviikkoinen tiedote lukee kylmiä madonlukuja suomalaiselle huippu-urheilulle. Henkilöstövaihdokset tarjoaisivat nyt mahdollisuuden muokata koko huippu-urheiluyksikön roolia ja roolitusta, mutta siihen ei mikään viittaa.
Kun tietää Olympiakomitean jäsenjärjestöjen valtavan tyytymättömyyden Pariisin olympiatulokseen ja sen kautta tietenkin huippu-urheiluyksikköön, rajut päätökset on nähtävä myös todennäköisesti toista puheenjohtajakautta tavoittelevan Jan Vapaavuoren nerokkaaksi vaalitempuksi. Reservin kapteeni ei jäänyt tuleen makaamaan.
Kuka Heikkisen tilalle? Vuonna 2022 hopealle jäänyt, Heikkisen kohtalon jo varhain ennustanut Valentin Kononen tuskin on enää käytettävissä. Tuomas Sammelvuo? Janne Hänninen? Jarmo Riski? Kotimaisen, edes jollakin tasolla realistisen ehdokaslaarin pohja pilkottaa äkkiä. Haku on globaali. Olisiko joukkuelajien vuoro?
Pahin virhe olisi edes kuvitella, että löydettävissä olisi minkäänlaista sateen- tai ihmeidentekijää. Suomalaisen huippu-urheilun ongelmat ovat niin syvällä, että huippu-urheilujohtajan sopivin koulutus olisi arkeologi.
