Tänään vietetään Asunnottomien yötä. Tapahtumaa vietetään vuosittain yli 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.
Tämän vuoden teema on piiloasunnottomuus. Vailla vakinaista asuntoa ry:n mukaan sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö saattaa olla kirjoilla asunnossa, mutta ei esimerkiksi väkivallan tai muun syyn vuoksi voi asua siellä. Tällainen asunnottomuuden muoto jää usein virallisten asunnottomuustilastojen taakse.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilaston mukaan Suomessa oli viime vuoden lopulla runsaat 3 400 yksinelävää asunnotonta ja 123 asunnotonta perhettä. Asunnottomien määrä väheni edellisvuodesta 260 henkilöllä.