Suomi on väkivaltainen maa naisille, mutta auttamisesta aiotaan nipistää huima summa

Suomessa yli puolet naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Alan kriisityöjärjestöiltä leikataan rahoitusta.

Henkilö makaa sängyn päällä käpertyneenä tyynyä puristen.
Jo yksikin pariterapiakerta voi laukaista parisuhteeseen muodostuneen väkivallan kierteen. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Clarissa Jäärni

Tilastokeskuksen tiedot ovat lohdutonta luettavaa: naisiin kohdistuva väkivalta on hyvin yleistä Suomessa. Suomessa naisista yli puolet on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 12 300 uhria. Kasvua edellisvuoteen oli 5,3 prosenttia. Täysi-ikäisistä uhreista 74 prosenttia oli naisia ja vastaavasti pari- ja lähisuhdeväkivaltaan syylliseksi epäillyistä 75 prosenttia oli miehiä.

Naiset kokevat tyypillisimmin väkivaltaa kotona, muissa yksityisissä tiloissa sekä työpaikoilla.

Aviopuolison tekemän parisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi 10,7 prosenttia vuodesta 2022. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta.

Pohjoismainen paradoksi

Eurooppalaisten vertailututkimusten mukaan Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Tulokseen on kuitenkin voinut vaikuttaa sen toteutustapa.

– Monet alan toimijat kyllä ovat sitä mieltä, että tietojen vertailuun ja keräämiseen liittyy haasteita, mutta toistuvat tutkimukset ovat osoittaneet, että väkivallan määrä on Pohjoismaissa korkeampi kuin muissa Euroopan maissa, sanoo YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas.

Ilmiöstä puhutaan Pohjoismaisena paradoksina, jossa tasa-arvoisissa Pohjoismaissa esiintyy enemmän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuin voisi olettaa. Hirsikangas huomauttaa, että olivat luvut kansainvälisellä tasolla mitä tahansa, ne ovat toistuvasti oleet huonoja Suomen näkökulmasta.

– Erityisen merkittävää on, että Suomen omien tilastojen valossa on selvää, että naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, Hirsikangas sanoo.

THL:n erikoistutkija Teemu Vauhkosen mukaan erityisesti erotilanteet ovat riskialttiita väkivallalle.

– Suuri osa vakavimmasta parisuhteiden väkivallasta liittyy erokriiseihin. Erokriiseissä pelissä on voimakkaita tunteita ja suuret riskit, Vauhkonen sanoo.

Ulkopuolinen apu voi auttaa hallitsemaan tilannetta ja vähentämään lähisuhdeväkivallan riskiä.

Väkivallan ehkäisy- ja kriisityöhön huomattava leikkaus

Kolmas sektori toimii tyypillisesti siellä, minne markkinaa ei itsestään synny ja missä julkinen palvelu ei toimi. Kolmannen sektorin, eli järjestöjen, rahoitukseen esitettiin kevään kehysriihessä nopeutettuja leikkauksia.

Järjestöjen rahoitus on maksettu Sosiaali-​ ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stean kautta.

– Olen todella huolestunut, sillä Suomessa väkivaltatyötä tekevät enimmäkseen järjestöt, ja niiden rahoitus tulee pääosin valtiolta. Nyt tätä rahoitusta ollaan leikkaamassa tulevina vuosina, sanoo Mieli ry:n johtava asiantuntija, psykiatri Kristian Wahlbeck.

Hänen mukaansa hallitus ei vaikuta ymmärtävän leikkaustensa laajoja ja pitkäaikaisia vaikutuksia.

Mies katsoo ohi kameran.
”On tärkeää, että apua haetaan ajoissa ja että se on saatavilla matalalla kynnyksellä. Järjestöt tarjoavat tätä ja ohjaavat tarvittaessa eteenpäin julkisiin palveluihin”, sanoo Mieli ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck. Kuva: Mikko Koski / Yle

Henkinen kuormittuneisuus kasvussa

Mieli ry:n Kriisipuhelimeen tuli viime vuonna 416 484 yhteydenottoyritystä, onnistuneita puheluita oli noin satatuhatta. Kriisipuhelin on toiminut yli 50 vuotta ja on hyvin tunnettu.

– Jos ja kun leikkaukset toteutuvat, joudumme vähentämään toimintojamme, Wahlbeck sanoo.

Psyykkinen kuormittuneisuus on viime vuosina kasvanut kaikissa ikäryhmissä, eikä tälläkään hetkellä Mieli ry:n Kriisipuhelimessa ja verkkokriisityössä pystytä vastaamaan kaikkeen avuntarpeeseen. Avun tarpeen kasvun vuoksi Kriisipuhelimen vastausprosentti on laskenut viime vuosina 30 prosentista nykyiseen 20 prosenttiin.

Mieli ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck sanoo, ettei väkivaltaa ehkäisevää avuntustyötä pystytä jatkossa tarjoamaan yhtä paljon kuin tähän mennessä. Video: Mikko Koski / Yle, Tuula Kullberg / Yle.

Kristian Wahlbeck sanoo, että vaikka nyt säästetään, tulevaisuudessa kustannukset todennäköisesti kasvavat ja ongelmat saattavat siirtyä seuraaville sukupolville.

– Ongelmien ylisukupolvisuus tarkoittaa, että haitalliset lapsuuden elämäntapahtumat voivat toistua seuraavassa sukupolvessa. Lapsi oppii vanhemmiltaan ongelmanratkaisutaitoja. Jos malli on väkivalta, se voi siirtyä aikuisena käyttäytymismalliksi.

Julkisen palvelun tarve kasvaa

Ensi- ja turvakotien liiton arvion mukaan leikkausten kohdistuessa kaikkeen toimintaan, se merkitsisi arviolta yli 2 500 ihmisen jäämistä ilman tarvitsemaansa apua. Lisäksi lähisuhdeväkivaltaan liittyvää erityisosaamista katoaisi merkittävästi.

Järjestötyön heikkeneminen hidastaa neuvonnan ja varhaisen tuen saamista, jolloin ongelmat syvenevät ja monimutkaistuvat.

– Leikkausten seurauksena julkisten palvelujen tarve kasvaisi, mikä puolestaan kasvattaisi sote-menoja ja kuormittaisi entisestään hyvinvointialueita, sanoo Kristian Wahlbeck.

 Teemu Vauhkonen, tutkija, THL.
THL:n erikoistutkija Teemu Vauhkonen painottaa henkisen väkivallan tunnistamisen merkitystä sekä varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Teemu Vauhkosen mukaan ulkopuolinen tuki voi olla merkittäväksi avuksi parisuhdekonfliktien ja niihin liittyvän väkivallan ratkaisemisessa.

– Avusta seuraavan näkökulman laajentaminen voi auttaa ongelmien hallinnassa. Jos kriisin aikana hakeudutaan apuun, ja sen jälkeen voidaan keskittyä väkivallan katkaisutyöhön. Tämä voi myös parantaa laajalti parisuhdetta kokonaisvaltaisesti, ei vain lopettaa väkivaltaa.

Usein kriisi on ehtinyt edetä pitkälle ennen avun hakemista.

– Yleinen havaintomme on, että väkivalta on alkanut aiemmin kuin oletettiin ja henkisen väkivallan merkitys on keskeinen: jos väkivallan kierre olisi onnistuttu katkaisemaan henkisen väkivallan ilmetessä, olisi säästytty paljolta. Tästä syystä matalan kynnyksen tuki on tärkeää, ja sitä tulisi hakea ennen kuin tilanne eskaloituu, Vauhkonen sanoo.

Usein avunhakemisen tiellä on häpeä tai ennakkoluulo avun toimivuutta kohtaan.

– Ennakkoluulot ovat haaste, mutta esimerkit auttavat vähentämään stigmaa ja kannustavat hakeutumaan hoitoon, ennen kuin pahempaa tapahtuu, Vauhkonen summaa.

21.10.2024 klo 17:00 Uutista korjattu: EU-tutkimuksesta kertovaa osuutta laskettu alemmas jutussa ja avattu, mitkä seikat ovat voineet vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. Juttuun on täydennetty Jaana Hirsikankaan arvio EU:n väkivaltatutkimuksesta. Otsikosta on vastaavasti poistettu viite kyseiseen EU-tutkimukseen.